Semmosta

Oli tänään taas vaihteeksi meno kylillä. Homma kesti melkoisen kauan ja kun vihdoin vapauduin ajattelin tupakkaa. Asia ihmetytti jonkin verran, koska olen jättänyt nikotiinin melkein kokonaan: tupakoin nykyisin enää alkoholin kanssa. Nuuskankäytön onnistuin lopettamaan muutama vuosi sitten ja polttamisenkin aion tietysti vielä lopettaa kokonaan! Seuraavaksi tuli mieleen sellaiset isot, italialaiset (kai) suklaapallerot. Kävin etsimässä, mutta en löytänyt. En viitsinyt hirveän kauaa etsiä, koska paikka oli aika tukossa ihmisistä ja sekös minua vituttelloo. Noh, seuraavaksi ajattelin sitten, että palkitaan kärsimykset hyvällä ruoalla. Rafla oli tietysti myös pakissa. Niinpä sitten ajattelin lähteä kämpille ja kävelin bussipysäkille. Ihmisiä pysäkillä oli niin helvetisti ja bussitkin olivat aivan täysiä. Päätin kävellä sitten keskustasta kotiin. Eihän tuolla ulkona mikään hirveä pakkanen ole, mutta aivan jäätävä viima. Hyi helevetti meinas naama haljeta keskeltä kahtia.

Hieman tosiaan yllätti tuo itsensäpalkitsemishalu. Mietiskelin asiaa kävellessä ja totesin, että olen aikaisemminkin lohduttautunut johonkin nautintoaineeseen jonkin epämiellyttävän tapahtuman/tilanteen jälkeen. Aikaisemmin lohduttajana on toiminut tupakka tai nuuska. Tällä kertaa en onneksi 'sortunut' mihinkään paheeseen, vaan käpsin kiltisti kotiin juomaan sumppia. Sen litkimistä pitäisi kylläkin vähentää. Viikonloppuna aion kuitenkin litkittää lonkeroa ja muita viinaksia ja kyllähän siinä tulee varmasti myös tupakkaa polteltua. Pitäähän sitä ihmisen tietynlaista eskapismia harrastaa; tilanne täytyy välillä nollata. Järkihän sitä muuten menisi.

Yö

Haikea, hieman jopa surullinen olo. Enemmän kuitenkin haikea.

Sama olotila yllättää aina silloin tällöin. Olen huomannut, että se on monesti iskenyt juuri sunnuntaina. Tavallisesti minulle kaikki päivät ovat samankaltaisia, mutta viime aikoina on ollut jonkin verran arkisin menoja, joten arkipäivät ja viikonloppu jokseenkin erottuvat toisistaan. Todennäköisesti haikeus johtuu siitä, että sunnuntai on tavallaan vedenjakaja vapaa-ajan ja arjen välillä. Eikä minulla ole ketään kenen kanssa siihen arkeen palaisin. Jos olen viikonloppuna tavannut ystäviäni niin sunnuntaina olen apea. Mikäli olen viettänyt viikonlopun yksin, niin kuin normaalisti arkipäivätkin, en välttämättä tunne samaa haikeutta. Ehdin turtua omaan yksinäisyyteeni.

Tällaisina hetkinä en aina tiedä mitä tekisin. Olen saanut vuorokausirytmin taas vaihteeksi kuntoon ja sitä kautta myös monet muut asiat ovat alkaneet luonnistua. Olen saanut luettua pääsykokeita varten, olen harrastanut liikuntaa, nähnyt kavereita ja ollut muutenkin aktiivisempi ja positiivisempi. Periaatteessa oloni on hyvä. Kuitenkin tunnen halua palata entiseen, kotoisaan kurjuuteen. Olen ollut todella kauan pimeydessä, monellakin tapaa, ja se vetää minua jälleen puoleensa.

Loukku

Heräsin tänään kuuden tienoilla, kuin vanhus. Olen lähinnä lueskellut ja juonut kahvia. Käväisin myös kaupassa tekemässä viikonlopun ostokset. Päivemmällä voisi käväistä erään kaverin luona pitkästä aikaa. Olisi jonkin verran tiskattavaa ja siivottavaa asunnolla, ja pyykkiäkin pitäisi pestä. Vaikuttaa todella paljon viihtyvyyteen, ja sitä kautta myös omaan mielialaan, kun siivoaa ja ylipäätään pitää asunnon siistinä. Ihmeellisellä tavalla keventää ainakin omaa mieltä kun ei ole vaatteita lattialla, lika-astioita pöydällä eikä villakoiratkaan juoksentele nurkissa.

En ole oikeastaan koskaan pitänyt tästä asunnostani, johon muutin pari vuotta sitten. Asunto on melko uusi ja hyväkuntoinen, saunalla ja parvekkeella varustettu, neliöitäkin on yhdelle ihan riittävästi, tosin ne on hieman oudosti käytetty. Erillistä keittiötä kuitenkin kaipailisin, koska ilman tiskikonetta astioita lojuu aina väkisinkin jossain, ja se antaa ikävähkön, aina hieman likaisen vaikutelman. Keittokomerokin kelpaisi. Tai ehkä pitäisi vain ostaa se tiskikone. Toinen ikävä juttu asunnossa on näköala, tai pikemminkin sen puute. Kaikki ikkunat ovat samaan suuntaan ja näkymä on melko karu: pelkkää betoniseinää vastapäätä ja ympärillä. Asunnon sisään ei pääse hirveästi valoa ja viimeistään päivän pimetessä on pakko laittaa verhotkin eteen, koska sisälle näkee muuten liian hyvin. Melko ahdistavaa kun tulee sellainen vaikutelma ettei ole ikkunoita ollenkaan. En ole edes kovin viitsinyt alkaa sisustaa asuntoa, koska ajattelin muuttavani melko pian pois tästä ahdistavasta luukusta. Asun kuitenkin yhä täällä enkä todennäköisesti voi alkaa etsiä uutta, koska saatan muuttaa ensi kesänä/syksynä pois koko paikkakunnalta. Mutta noh, eiköhän tässä vielä jaksa siihen saakka, kun pari vuotta jo jaksettu.

Ensi viikolla ilmeisesti lähetetään lausunto Kelaan korvauksia varten. Olen jo pitkään halunnut terapiaan, mutta prosessi tuntuu vievän todella kauan aikaa. Vaikka saisinkin Kelalta korvauksen niin en tiedä milloin psykoterapia ylipäätään alkaisi. Ensi keväästä oli puhetta, mutta jos muutan pois niin terapian aloittaminen siirtyy ilmeisesti syksyyn. Saa nähdä miten käy koko hommassa.

Muuten olo on ollut viime päivinä ihan OK. Ei ole hirveästi masentanut eikä ahdistanut. Ainoastaan ajoittain on hieman turhautunut ja vittuntunut olo. Tuntuu ettei asiat ole omassa kontrollissa eikä voi oikein tehdä muuta kuin odotella. Sekin tuskastuttaa etten osaa ilmaista ajatuksiani. Olen jumissa.

Ei mitään uutta

Sain rytmin kuntoon hetkeksi, kunnes lähdin käymään viihteellä (yksin - onko masentavaa?) enkä malttanut mennä ajoissa nukkumaan. Ei jaksa edes harmittaa kovin pahasti. Muutenkin aika tasaisena pysyneet fiilikset jo jonkin aikaa; ei ole tullut sellaista musertavan paskaa oloa eikä välillä masenna juuri yhtään. En voi sanoa olevani kuitenkaan erityisen iloinen tai energinenkään. Ehkä olen vain jo tottunut tähän oloon, enkä sen takia enää edes tunnista masennusta.

Puoliltapäivin olisi menoa, mutta enpä taida mennä. Ei ole onneksi mitään pakollista, joten ei tarvitse edes potea huonoa omaatuntoa. Kyllä se ahdistava, paska fiilis varmasti sieltä sisimmästä kuitenkin puskee läpi kun jätän menemättä. Jossakin vaiheessa todennäköisesti joutuu myös vastaamaan miksi en mennyt. Siihen on montakin syytä, mutta en jaksaisi vastata. Olen niin kyllästynyt ja vittuuntunut selittelemään. Parempi olisi, kun eivät kysyisi. Torstaina sitten onkin taas pakollinen meno kun pitäisi työkkäriin mennä katselemaan mahdollisia työhommia. Todennäköisesti turha reissu, mutta eipä auta.

Lisää kahvia

Olen hieman yllättynyt miten vähän olen tänne kirjoitellut. Kun aloitin bloggaamisen kuvittelin, että kirjoittaisin tänne jatkuvasti jotakin itkuvirttä. Ehkä mulla onkin mennyt viime ajat hieman paremmin. Oli tuossa pari päivää sitten yksi sovittu meno heti aamusta, mutta sen jälkeen ollut aika perus meininkiä eli kotona hengaamista. Sain muutes nukuttua muutaman tunnin ennen asioille lähtöä. Sieltä kuitenkin kotiin päästyäni, ylläripylläri (!), rojahdin sängylle ja heräsin joskus illalla. Rytmit siis vieläkin jännittävähköt. Tämän lauantaipäivän saatan valvoa kokonaan ja laittaa sitten melko aikaisin illalla nukkumaan. Olen tätä rytmin muutosta yrittänyt aikaisemminkin tässä syksyn/alkutalven aikana, mutta aina se on epäonnistunut. Olen saanut illalla hyvin unen, mutta herännyt sitten muutaman tunnin päästä enkä ole saanut enää nukuttua. Sitten väkisin pysyttelen hereillä koko päivän ettei yritys mee viduiks ja laitan jälleen aikaisin illalla nukkumaan vain herätäkseni jälleen keskellä yötä samaan tilanteeseen. Sitä kun tekee tarpeeksi monta päivää niin univelkakierre on väistämätön. Aika paha tilanne siis kun ei saa nukuttua vaikka on paljon univelkaa ja hirveä väsymys. Onneksi näihin vaivoihin on myös lääke - hirudoid forte. Eiku ei, väsyttää vissiin ku menee ihan höpinäksi. Sain lääkkeetkin univaivoihin ja kaitpa tuo masennustakin pitäisi hoitaa. En ole kylläkään tuntenut itseäni niin masentuneeksi viime aikoina. Tämä tunne oli jo ennen lääkityksen aloittamista. No huh, rupes väsyttään kirjoittaessa eikä varmastikaan mitään järkevää tekstiä tullut. Ehkä se ei haittaa. Tuskin jaksan valvoa koko päivää ellen nyt äkkiä mene suihkuun ja lähde sitten vaikka jonneki ulos kävelemään. Kahvia tullu juotua aivan helvetisti ja lisää pitäis kait keittää, jos hereillä meinaa pysyä. Noh, kattellaan.