Minulla ei ole tapana tehdä uudenvuodenlupauksia enkä usko, että teen sellaisia tälläkään kertaa. Sen sijaan voisin luvata olla kirjoittamatta kännipostauksia vuoden loppuun saakka. Taidan onnistua.
Lähden viettämään joulua vanhempieni luokse, uudesta vuodesta en vielä tiedä. Ensi kuussa pitäisi aloitella lukeminen. Otan kuitenkin varmuuden vuoksi kirjat mukaan pohjoiseen, jos vaikka innostuisin aloittamaan aiottua aiemmin. Mahdolliset työkuviot selviävät todennäköisesti tammikuussa.
Pitäisi tässä ehtiä tehdä ruokaa, tiskata, pakata ynnämuuta, joten en tämän enempää kirjoittele. Hyvää joulua.
Tylsistyneisyyden tiukassa otteessa on keksittävä keinoja, joilla saada ajatukset keskitettyä johonkin tiettyyn asiaan. Täytyy yrittää olla tulematta enää tämän hullummaksi. Assosiaatioverkostojeni kautta päädyin muistelemaan The Shawshank Redemptionia.
"In prison a man will do most anything to keep his mind occupied." -Red
"Hope can drive a man insane." -Red
Syys- ja talvi-iltoina hiljaisuuden täyttää tavallisesti kovalla antaumuksella ja ammattitaidolla valmistetuilla äänillä. Menneenä kesänä musiikillinen siittimeni jäykistyi ja kohosi ulvaana, taivaita uhmaten, kun näin Opethin tulevan levyn psykedeelisen ja hassuhkon kansitaiteen. Aloin kiihkeänä odottaa uutukaiselta entistä enemmän progressiivisen rockin puoleen kumartavaa ulosantia, ja sellaista myös sain. Heritage on juuri sellaista musiikkia mitä sieluni halajaa. Levy tuntuu sopivan varsinkin tällaiseen vuodenaikaan - tarkoitan siis syksyä, koska ainakaan täällä ei ole vielä senttiäkään lunta enkä osaa ajatella lumetonta talvea. Tuntuu uskomattomalta että on jo joulukuu. Ehkä pitäisi muuttaa Lappiin.
Luulisi että voisivat tehdä seuraavan levyn nopeasti kun tällaisiakin veisuja jää varsinaisen julkaisun ulkopuolelle, ns. bonusbiiseiksi.
Teen oman osuuteni sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseksi kutsumalla pari kaveria kylään viikonloppuna. Olen toisaalta jo miettinyt millä verukkeella voisin perua järjestelyn. Ehkä kuitenkin jaksan yhden illan verran muita ihmisiä, sitten voin olla jouluun saakkaa yksikseni. Olen miettinyt lapsuuttani; äitini mukaan olen aina viihtynyt omissa oloissani, mutta olen ajatellut sen johtuvan vain siitä ettei lähiympäristössä ole ollut leikkikavereita syrjäisen asuinpaikan vuoksi. Ymmärrän yhteyden lapsuuteni ja nykyisen minäni välillä, siitä miksi minusta tuli tällainen, mutta nykyinen radikaali eristäytyminen on silti melko hankalaa käsittää.
Terapia -asiat ovat jälleen lykkääntyneet. Pääsisin todennäköisesti keväällä terapiaan, (tai ehkä silloin Suomessa on jo kesä vihreimmillään) mutta kipeitä asioita ei ole järkeä alkaa käydä läpi kun terapeutti saattaa jo muutaman kuukauden päästä vaihtua. Ilmeisesti odotellaan jälleen kesän pääsykokeiden tuloksia ja sen jälkeen tehdään päätöksiä. Tilanne on siis sama kuin viime vuonna. Ehkä olisi viisasta varautua myös siihen vaihtoehtoon että opiskelupaikkaa ei tule ollenkaan.
All this talk of getting old
It's getting me down my love
Like a cat in a bag, waiting to drown
This time I'm comin' down
And I hope you're thinking of me
As you lay down on your side
Now the drugs don't work
They just make you worse
But I know I'll see your face again
Now the drugs don't work
They just make you worse
But I know I'll see your face again
But I know I'm on a losing streak
'Cause I passed down my old street
And if you wanna show, then just let me know
And I'll sing in your ear again
Now the drugs don't work
They just make you worse
But I know I'll see your face again
'Cause baby, ooh, if heaven calls, I'm coming, too
Just like you said, you leave my life, I'm better off dead
All this talk of getting old
It's getting me down my love
Like a cat in a bag, waiting to drown
This time I'm comin' down
Now the drugs don't work
They just make you worse
But I know I'll see your face again
'Cause baby, ooh, if heaven calls, I'm coming, too
Just like you said, you leave my life, I'm better off dead
But if you wanna show, just let me know
And I'll sing in your ear again
Now the drugs don't work
They just make you worse
But I know I'll see your face again
Yeah, I know I'll see your face again
Yeah, I know I'll see your face again
Yeah, I know I'll see your face again
Yeah, I know I'll see your face again
I'm never going down, I'm never coming down
No more, no more, no more, no more, no more
I'm never coming down, I'm never going down
No more, no more, no more, no more, no more
I'm never going down, I'm never coming down
No more, no more, no more, no more, no more
I'm never coming down, I'm never going down
No more, no more, no more, no more, no more
Tunnen velvollisuukseni laittaa Opethin ehkä ilkeimmän kappaleen live -version kun olen yhtyeestä jo tarpeeksi jauhanut.
En ole kirjoitellut. En viitsisi nytkään, mutta olen sen verran tylsistynyt, että ainakin yritän. Unirytmi on vieläkin sama eli valvon yöt, ja nousen ylös siinä kahden ja neljän välillä. Ensi viikolla täytyy muuttaa rytmiä, koska alkaa tuntua masentavalta herätä hämärän aikaan. Liikuntaa ja ulkoilua täytyy lisätä, ruokailutottumuksetkin voisi laittaa paremmalle tolalle. Perusasiat pitää siis saada kuntoon. Saatan jopa innostua aloittamaan pääsykokeisiin lukemisen ensi viikolla.
Perhana, räjähti lonkerot näppikselle, näytöille, ja mihin sattuu. Olen siis hieman siemaillut. Kaveri kävi eilen kyläilemässä ja tuli otettua alkoholia lopulta melkoisella tarmolla vaikka alkuillasta tuntui, ettei välttämättä innosta. Kävin nyt illalla ostamassa vähän lisää kun en vain muutakaan keksinyt. Käytiin eilen kaupungillakin, ja poltin myös pitkästä aikaa tupakkaa. Maistui melko pahalta ja ajattelin heittää nuo loput roskiin. Ensi viikolla pitäisi tulla lisää nesteitä, joilla pärjääkin taas melko kauan, ehkä jopa loppuvuoden. Ostin montaa erilaista litkua, myös nikotiinitonta, ja hinnaksi tuli pikkaisen alle 20 euroa.
Eilen puhuin siskon kanssa puhelimessa, ja kuulin surulllisen uutisen. Meidän rakas karhukoira oli kuollut =( Olivat isän kanssa olleet metsällä ja käsittääkseni koira lähti riistan perään ja juoksi ilmeisesti suohon, johon oli sitten vajonnut. Isä oli saanut koiran vielä vedettyä sieltä pois, mutta hypotermia oli iskenyt ja keuhkoihin oli päässyt vettä, ja kun olivat kotiin päässeet niin koira oli sitten kuollut. Se oli niin mahtava koira, harmittaa kun en useammin käynyt sitä rapsuttelemassa kun olen ollut vanhempieni luona. Pääsi joitakin kertoja irti, kun ei pannat sun muut aina kestäneet. Kerran hain sen naapurista, ihan vähän matkan päästä tien toiselta puolen. Tienhaarassa näin sen siellä pihalla juoksentelevan, kutsuin koiraa, ja se tulikin heti ja antoi rauhassa laittaa remmit kiinni, ei tarvinnut pidätellä. Sitten käveltiin takaisin kotiin. Iso, vahva ja hyväluontoinen koira. Lepää rauhassa, Vili.
En keksi hirveästi muuta kerrottavaa. Välillä on ahdistanut, masentanut ja kaikki tuntunut toivottomalta. En vain tiedä miten noista tuntemuksista kirjoittaisin, joten olen jättänyt kirjoittamatta. Siitä vähäisestä säädöstä mitä oli yhden tyttösen kanssa, ei ilmeisesti sitten tullut mitään. Olen ollut asian suhteen tarpeeksi aktiivinen, ettei ainakaan siitä ollut kiinni. Eipä mulla tuosta jutusta sen kummoisempia odotuksia ollutkaan. En ole oikeastaan enää pitkään aikaan uskonut tuommoisiin hommiin. Kaverit ovat löytäneet itselleen sopivan kumppanin, mutta mulle tuskin niin käy. Alan olla jo liian monimutkainen tapaus. Tosin mulla on yksi kaveri, joka on myös melko erikoinen tapaus, mutta on onnistunut löytämään itselleen todella hienon ihmisen. Oltiin monta vuotta sitten yksillä festareilla missä kaveri tapasi tämän naisen. Tyyppi lähti sitten mitään ilmoittamatta saattelemaan naista ja jätti minut yksin festarialueelle, outoon kaupunkiin. Onnistuin sentään löytämään tuttuja/puolituttuja ihmisiä ja pääsin autoon nukkumaan, joidenkin tuntemattomien ihmisten pihalle.
Tuntuu siltä kuin mulla olisi elämässä sylkykupin rooli. Hyvät asiat tuntuvat kiertävän minut. Toisaalta tunnen syyllisyyttä kun tunnen tällä tavalla, koska onhan mulla myös hyviä asioita elämässä, ja paljon sellaista mistä olla kiitollinen. Siltikin on melko kurjaa tuntea syyllisyyttä siitäkin, että välillä tuntuu pahalta. Melko hankalaa.
Odottelen jälleen pelien alkamista, ja ajattelin kirjoittaa jotain. Olen tallentanut pari leffaa, '300' ja 'Mulholland Drive', ja tarkoituksena oli katsoa tänä yönä toinen niistä. Soneran koti-tv ei näytä tällä hetkellä toimivan kunnolla, koska en pääse tallennettuihin ohjelmiin ollenkaan, joten elokuva taitaa jäädä katsomatta. Onneksi tuota kiekkoa sentään tulee.
Sain eilen (puhun siis maanantaista vaikka nyt onkin virallisesti jo keskiviikko) sähköpostia hakemaani työpaikkaa koskien. Olin jo ehtinyt luopua ajatuksesta päästä hakemaani työhön ja aloin epäröidä muistinko edes liittää yhteystietojani hakemukseen kun mitään ilmoitusta ei ollut kuulunut. Toisaalta ajattelin etteivät ne välttämättä edes ilmoita, jos eivät ole kiinnostuneita. Eilen kuitenkin sain vahvistuksen, etten ole päässyt jatkoon. Ihan hyvä vain, tulevaisuudensuunnitelmani ovat kuitenkin jossain aivan muualla kuin varastohommissa. Eihän sellaisessa työssä tietenkään mitään vikaa ole, olisin saattanut jopa nauttia siitä ja mahdollisen työpaikan vakinaistamisen myötä voinut olla hyvinkin tyytyväinen tilanteeseeni.
Liiallisen tyytyväisyyden vuoksi olisi kuitenkin helppo passivoitua esimerkiksi ongelmien käsittelyssä. Tyytyväisyys on kehityksen este, sanovat. Olen kuitenkin jo kauan halunnut päästä eroon tietyistä ongelmista, ja täytyy vain pitää koko ajan mielessä mitkä valinnat ovat minulle parhaaksi, jotta kuljen oikeaan suuntaan, siihen suuntaan minkä olen jo kauan sitten mielessäni itselleni valinnut. Toisinaan odottelu turhauttaa ja haluaisin vain päästä johonkin rapaduuniin kahdeksasta neljään kehnolla palkalla, ja rakentaa elämä tänne. Täytyy kuitenkin yrittää jaksaa vielä tämä talvi - ensi syksynä asiat voivat olla jo toisin.
Kävin eilen työkkärissä. Ollaan mukavasti yhteisymmärryksessä jatkosuunnitelmista, joten mitään yllättävää ja ahdistavaa ei ole luvassa ainakaan sieltä suunnalta. Puhuttiin kuntouttavasta työtoiminnasta ja heillä on keinot järjestää jopa ihan mukavaa hommaa, jota kävisin tekemässä kaksi tai kolme kertaa viikossa. Työmarkkinatuen lisäksi siitä saisi kai jotain 9€/päivä, tosin en tiedä saako summan joka päivältä vai ainoastaan niiltä milloin on töitä. Homma jatkuisi kolme kuukautta, ja puhuttiin että voisin aloittaa kolmella päivällä viikossa ja tiputtaa sitten kahteen päivään. Työaika olisi neljästä kuuteen tuntia päivässä, joten tuskin ajautuisin burnoutiin. Kuntouttavalla työtoiminnalla saisi sopivasti pidettyä itsensä aktiivisena mikä ehkä helpottaisi myös pääsykokeisiin lukemisen aloittamista. Keväällä aion kyllä olla ihan työttömänä työnhakijana, ja keskittyä pänttäämiseen. Enkä todellakaan toista virhettäni lukemalla liian vähän ja liian epäsäännöllisesti!
Oho! Katselen lätkää, kirjoittelen välillä, ja äsken mieleeni juolahti käväistä yliopiston nettisivuilla katsomassa, joko valintaperusteet olisi mahdollisesti päivitetty ensi vuoden ykköskohteestani. Kyllä oli päivitetty ja pääsykoekirjat säilyvät samoina kuin viime vuonnakin! Lukemisenhan voisi aloittaa koska vain. Toinen kohde mihin viime vuonna hain, on ilmeisesti tänä vuonna sulautumassa osaksi suurempaa tutkinto-ohjelmaa. Täytyy ottaa vielä selvää valintaperusteista sitten kun ne on saatavilla sekä miettiä muutenkin aionko hakea ollenkaan koko paikkaan. Todennäköisesti pääsykoekirjat, ja itse pääsykoekin, muuttuvat.
Ei olla tapaamani tyttösen kanssa oltu noin viikkoon yhteyksissä. Minä olin se, joka edellisen kerran otti yhteyttä. Ehkä soitan myöhemmin tällä viikolla tai laitan viestin; tunnustelen tilannetta, ja jätän pallon hänelle.
Sellaisia asioita ja suunnitelmia. Mikään ei ole varmaa, koska ensinnäkin pitää päästä paikkoihin sisään, ja toisekseen elämä on muutenkin sellaista ettei koskaan tiedä että mitä vittua. Täytyy kuitenkin yrittää jotain, että tuntisi vielä olevansa Telluksen asukki eikä vain päämäärättömänä ajelehtisi omassa avaruudessa, kaikesta irrallisena.
Änäripelejä odotellessa ajattelin napsautella jonkinmoisen päivityksen. Nousin tänään taas vaihteeksi joskus neljän jälkeen ylös eli rytmit on kunnossa, ja muutenkin suunnitelmat pitää! Leikki sikseen. Viikkoahan on vielä jäljellä, joten ehkä onnistun. Tai onko sillä edes väliä? Päivät menevät aika hujahtamalla ohi kun illalla vasta tuntuu että päivä lähteepi käyntiin kunnolla. Onneksi Siwa on yhteentoista auki niin ehtii kaupassakin käydä =)
Viikonloppuna käytiin kattelemassa bändejä. Menomatkalla ramboilin samalla pysäkille jääneen tyvären kanssa. Niin siis ei me tapeltu vaan ninjailtiin esteitten yli, jotta päästäisiin paikanpäälle. Yritin vähän jutella tytteröiselle, mutta vaikutti melkoisen antisosiaaliselta tyypiltä, jopa enemmän kuin minä. Oli aika nätti tyttö, yksin liikenteessä, ja vielä samanlaista surinaa ja pörinää menossa kuuntelemaan kuin minäkin, joten jotain täytyi yrittää. Sanoin että voit lyöttäytyä seuraan, jos haluat. Sanoi hiljaisella äänellä kai että "joo". Noh, eipä tyttöä enää pahemmin näkynyt. Ehkä se oli samanlainen yksinäinen arosuden poikanen kuin minäkin. Oishan se ollu söpöä ja romanttista kun olis siitä sellainen rakkaustarina alkanut. Sehän ois ollu oikein. Ei vain mene elämä niin kuin elokuvissa, olen huomannut.
Samana yönä tapasin yhden toisen akkelin pizzerin edessä. Hieno mies olen kun pizzan tilasin, maksoin, ja lähdin taksilla kotiin. Kämpillä laitoin sitten pakastepizzan uuniin kun se pizzerian känkky jäi hakematta. Heräsin joskus puoli neljältä (?) sängystä tyhmästä asennosta ilman peittoa tai mitään. Olin vain rojahtanu siihen makaamaan. Ihme että en ollu kämppää polttanu yöllä. Mutta joo, tosiaan tapasin tytön silloin yöllä, ja vaihdettiin numeroita. Ollaan jopa oltu yhteyksissä sen jälkeen, ja minäkin olen jopa uskaltanu soittaa! Olen osannut jotain puhuakin vaikka ei tuollainen homma mulle kovin tuttua olekaan. En tosin tiedä uskallanko tavata tätä tyttöä, jos sellaisesta tulee puhe. Enkä tiedä yhtään sovittaisko me edes yhteen. Tuntuu etten ole yhteensopiva juuri minkään ihmistyypin kanssa.
Matsit alkaa, joten täytyy kait lopetella. Uskomatonta kuitenki että olen jonkin verran jutellut ihmisten kanssa. Kännissähän sitä on oltu, mutta kuitenkin. Niin joo, en oo poltellu röökiä tässä kai muutamaan päivään. Ostin tuommosen sähkötupakan, joka muodostaa vesihöyryä. Nikotiinia tuosta vapautuu, mutta ei muita tavallisen tupakan myrkkyjä. Saa sisällä pössytellä eikä haise! Laitanpa vielä hyvän biisin ja aika coolin videon! Saisivat muutki tehä joskus muita ku perus soittovideoita.
Ajattelin päivitellä kuulumisia yön änäripelejä odotellessa. Pääsin tänään vasta neljän aikaan päivällä ylös, joten rytmi on taas kohdillaan :)
Käväisin porukoilla jeesailemassa vajaan viikon ajan, ja hommat eteni kivasti. Taitaa remppa olla kohta muutenkin valmis kun olivat lattiatkin saaneet laitettua. Jouluna on sitten kiva nähdä miltä siellä näyttää kun on uudet lattiat, uusi väri seinillä ja huonekalutkin saatu takaisin paikoilleen. Vessa ja kodinhoitohuone - vai mikä onkaan - oli laatoitettu ja hyviltä näyttivät. Minun entinen huone oli täynnä tavaraa, joten siellä ei paljoa voinu hengailla. Telkkariakin piti katsoa käytävältä tai vaihtoehtoisesti tosi läheltä. Melkoinen epäjärjestys siellä siis vallitsi.
Tulevalle viikonlopulle on luvassa mukavaa menoa, näen nimittäin pari bändiä, joita diggailen kovasti. Olen valmistautunut parin päivän juopotteluihin olemalla juomatta vähään aikaan, hehee. Ensi viikolla täytyy pikkaisen ryhdistäytyä ja korjata ainakin tuota unirytmiä hiukkasen. Lähiaikoina pitäis tulla tiedot ensi kesän pääsykoekirjoista ja -kokeista. Toivottavasti kirjat pysyisivät samoina niin ei tarvitsisi ostaa uusia, ja olisi sentään edes jonkinlainen pohjatyö tehtynä opiskeltavista asioista.
Enpä minä osaa tämän enempää kirjoittaa. Taidanpa laittaa progea loppuun kun on tullut kuunneltua parina viime päivänä Kingston Wallia.
Perjantaina kävin katsomassa asuntoa, ja ihan kivaltahan se vaikutti, mutta en tehnyt hakemusta. Tänään olisi ollut myös yksi näyttö, mutta soitin ja ilmoitin, etten ole enää kiinnostunut kohteesta. Ajattelin sittenkin olla muuttamatta, koska ensi vuoden kuviot on vielä niin epävarmoja. Kyllähän se olisi viisainta ensi vuonnakin hakea samoihin kouluihin kuin menneenä kesänä, ja niiden lisäksi pyrkiä myös nykyisen asuinpaikan yliopistoon. Tilasin vähän mukavuuksia (Soneran kotitv + 100/10 -meganen netti, ja NHL Gamecenter Live), joten kaipa tässä kesään saakka pärjää. Olen melkoinen tuuliviiri, mutta yritän nyt pysyä tässä päätöksessä, ja olla selailematta vapaita asuntoja.
Tällä viikolla pitäis myös lähteä käymään vanhempien luona, vihdoin ja viimein. Ajattelin keskiviikkoa, paluupäivää en vielä tiedä. Niin joo, perjantaina kastuin aika hemmetin pahasti kun olin asuntoa katsastamassa, ja on tuntunut että olen vähän tulossa kipeäksi. Perjantaista on jo monta päivää eikä olo ole kovinkaan huono, joten ehkä sen pahempaa flunssaa ei tulekaan. Jospa vaikka joisi lämmintä kaakaota ja paahtaisi pari leipää. Ihan vaan huomiona mainitsen, että tänään on Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä, Euroopan kuolemanrangaistuksen vastainen päivä sekä maailman mielenterveyspäivä.
Plaah. Olen niin tylsistynyt. Yritin mennä aikaisin nukkumaan, kahdentoista aikoihin, mutta uni ei tullut. Oli tarkoitus yrittää heräillä huomenna aikaisin, koska pitäisi kai käydä työkkärissä uusimassa työnhaku. Käväisin Kelan sivuilla, ja huomasin että työttömyysturva oli lakkautettu, koska työnhakua ei olla uusittu. Kun viimeksi olin yhteydessä työkkäriin, mulle sanottiin, että sieltä suunnalta ollaan varmaankin myöhemmin yhteydessä ja varataan aika. Eipä ole kuulunut ja nyt tuki lakkautettiin. Hmm, riittäisiköhän sinne pelkkä puhelinsoitto... Voihan sitäkin kokeilla. Toisaalta, mulla ois huomenna asunnon näyttö, ei vain minua varten vaan ilmeisesti sellainen yleinen tilaisuus, johon ajattelin mennä. Enää en tiedä jaksanko.
On ollut niin tylsää ja tasapaksua menoa viime aikoina, etten ole edes jaksanut kirjoitella. En nytkään välttämättä olisi niin välittänyt, mutta kun ei jaksa netissäkään mitään selata. Tarttis jotain vaihtelua. Piti olla sinne vanhemmillekin menossa joskus, mutta en tiedä vielä, koska lähden. Remppahommat ovat vieläkin vaiheessa, mutta ehkä jopa tänä viikonloppuna voisi lähteä. Mulla ois joitain asunnon esittelyjä, joita toivoin täksi viikoksi, ennen kuin lähden. Ajattelin vain tuossa, että haluan jotain muutosta nykyiseen. Haluan muuttaa uuteen asuntoon, ja alkaa laittaa sitä kivaksi. Samalla tietysti sitoudun jäämään tähän kaupunkiin. En siis todennäköisesti hae ensi vuonna samoihin kouluihin kuin menneenä kesänä. Opiskelupaikka täytyy löytää siis täältä. Olenkin ajatellut hakevani sinne mihin kesälläkin piti, mutta jäi pääsykokeet väliin kun en ehtinyt saada kirjaa luettavakseni. Mikäli kämppä löytyy noista muutamasta lupaavasta ehdokkaasta niin muutto olisi ensi kuussa ja jos terapiankin saisi alkamaan ensi vuoden alussa niin olisi ihan kivasti asiat. Sitten vielä täytyisi lueskella talvella, jotta saisi sen opiskelupaikan. Viime vuosien tilastojen perusteella opiskelupaikka pitäisi irrota melko varmasti kun vain viitsii opetella kirjan asiat.
Öääh, mitähän vielä. Ei oikein ajatuskaan kulje. Tuntuu ettei se ole kulkenut viime aikoina juuri muutenkaan. Ihan kivaa kun pääsee taas vähäksi aikaa pois täältä.
Kirjoittelin aika paljon tekstiä seuraavaa päivitystä varten, mutta sisältö alkoi olla jo niin synkeää, että päätin olla julkaisematta kirjoitusta varsinkin kun nyt on taas paremmat fiilikset. Pitäisi yrittää pysyä positiivisempana, ja keksiä vähän enemmän puuhaa rytmittämään arkea. Ei ole mikään ihme, että tuntuu kuin seinät kaatuisivat päälle, jos vain jumittaa neljän seinän sisällä.
Torstaina oli käynti mtt:ssa, ja samalle ajalle oli varattuna lääkäri paikalle. Yritin muistella miksi näin oli enkä sitten millään osannut palauttaa syytä mieleeni. Arvelin että käynnistä tulee tavallaan turha, koska mitään sen kummempaa syytä lääkäriajalle ei ollut. Noh, miten sitten kävikään. Tämä mieslääkäri sai kolmessa vartissa minusta enemmän irti kuin viisi naista puolessatoista vuodessa. Kommenttia ei pidä ymmärtää sukupuolisovinistisena kannanottona. Puolentoista vuoden aikana olen jutellut viiden naishenkilön kanssa (tosin käynnit olivat sen verran harvassa, ettei käyntejä kertynyt hirveää määrää) eikä sinä aikana vain yksinkertaisesti olla päästy samaan kuin tämän miespuolisen lääkärin kanssa. Hän osasi tarpeeksi tungettelevasti kysyä oikeita asioita, ja tehdä oikeita jatkokysymyksiä. Tehokas, rento ja fiksunoloinen tyyppi. Ehkä aiemmat henkilöt eivät ole tarpeeksi hyvin osanneet kaivaa minusta asioita ulos, tai sitten en vain ole osannut avautua. Melko jännä koko juttu, koska olen aina luullut, että minun olisi helpompaa puhua naisen/naisten kanssa, ja olin etukäteen ajatellut psykoterapeutikseni nimenomaan naishenkilöä. Tämä mieslääkäri suositteli minulle erästä miespuolista psykoterapeuttia, ja harkitsen asiaa vakavasti tuon edellisen session seurauksena. Lääkäri sanoi tästä terapeutista myös sellaisia asioita, joiden perusteella voin kuvitella hänessä olevan juuri sellaisia ominaisuuksia mitä terapeutilta kaipaan - pt:n tulisi suhtautua työhönsä intohimoisesti yms.
Hain sitä työpaikkaa mistä puhuin. Ei ole vielä kuulunut mitään, ja aionkin heti maanantaina soittaa ja kysyä olisiko mahdollista päästä vaikka työhaastatteluun. Mulla ei ole kovinkaan mairitteleva CV eikä aiempaa kokemusta alalta, joten täytyy muilla tavoin yrittää kompensoida. Vaikka ilmoituksessa sanottiinkin, että aiempaa kokemusta ei välttämättä tarvitse olla niin kyllähän siitä kokemuksesta kuitenkin hyötyä olisi, ja varmasti työnhakijoiden joukossa on sellaisia, jotka menevät minun edelle. Ei voi muuta kuin yrittää parhaansa mukaan antaa positiivinen ja reipas kuva itsestä, aloitekykyisenä työnhakijana. Tavallaan hirvittää olla aktiivinen, mutta on välttämätöntä mennä tulta päin, jos haluaa saada positiivisia muutoksia aikaan.
Hartiat aivan juntturassa. Yleensä niska on jumissa kun vietän melko paljon aikaa koneella, mutta tällä kertaa onkin hartiat kipeänä. Täytyy ensi viikolla harrastaa kovasti liikuntaa, viime aikoina olen vain jumitellut kämpillä. Ehkä ne hartiatkin siitä sitten taas vetreytyvät.
Huomenna täytyy herätä varhain kun aamulla on mtt -aika. Se on kolmas kerta kun käyn tuolla uudessa paikassa, ja toinen kerta kun edellisen asiointipaikan työntekijä ei ole paikalla. Mulla on sellainen melko nuori, kivanoloinen nainen, jonka juttusilla käyn. Ihan hyvä kun se huominen aika on niin varhain, bileiden johdosta unirytmi on taas ollut vaarassa kääntyä hassuksi.
Voisi alkaa kohta katsella tuota hömppäohjelmaa eli bb talk show:ta. Ei kyllä hirveästi kiinnosta koko ohjelma, mutta ei viitsi nyt muutakaan. En tiedä pystyykö koneellakaan olla kun käypi hartioihin. Eipä mulla tämän kummempia.
Maanantai 12.9.2011 21:35
Taas vituttaa kaikki. Vittu mitä paskaa. En edes viitsi kirjoittaa. En osaa enkä jaksa selittää. En tiedä onko tällä blogillakaan mitään virkaa. Pärkele.
Maanantai 12.9.2011 22:16
Nyt ei vituta enää yhtään. Aloin vähän kaljottelemaan ja kuuntelemaan Alice In Chainsin uusinta lättyä. Bongasin mol.fi:n sivuilta mahdollisesti mulle sopivan työpaikan, ja aion hakea sitä. Haluaisin ihan oikeasti päästä sinne duuniin. Käsittääkseni siitä olis tarjolla pitkä työsopimus eikä aiempaa kokemustakaan vaadittu. Pakko laatia vaikkapas huomenna oikein kunnon hakemus, että saa sitten pettyä kun paikkaa ei tulekaan ja olenkin koko pitkän ja synkän talven kämpillä neljän seinän sisällä yksin!
Tiistai 13.9.2011 0:26
Hmm, perhana. Olen nyt viime aikoina kuunnellut Opethin Heritagea, jonka pääsi warettamaan vähän aikaa sitten. Yllättävän vaikea oli päästä levyn sisälle, mutta voi kuinka kuuntelu palkitseekaan. Progemetallin kirkkain helmi vaihtoi 70-luvun progerock -vaihteen päälle, ja tulos on loistava.
Olen kuunnellut Opethia, tuota ruotsimetallin sofistikoituneinta jalokiveä, lähes vuosikymmenen ajan. Brutaalit death metal -vokalisoinnit ovat jääneet uusimmalla levyllä kokonaan pois, metalliset soundit ovat myös kadonneet. Levy keinuu unenomaisesti läpi vajaan tunnin ajan, mutta tarttumapintaa on, kunhan vain viitsii paneutua. Levyä kannattaa kuunnella myös kuulokkeilla tavallisen stereo- ja/tai koneeltakuuntelun lisäksi. Kappaleista löytyy nimittäin laput korvilla entistä enemmän vangitsevaa ja lumoavaa musisointia.
Ensimmäinen kappale, nimikkobiisi 'Heritage' on reilu kaksiminuuttinen instrumentaali, jonka jälkeen vuoroon pääsee 'The Devil's Orchard', joka on ollut jo pidemmän aikaa kuunneltavissa netissä. Kappale onkin ehkä juuri siitä syystä helpoimmin sisäistettävissä kuin muut. Kolmas kipale, 'I Feel The Dark' on myös levyn mieleenpainuvinta materiaalia. Neljäntenä vuoronsa saava 'Slither' on hieman erikoinen tapaus. Kappale edustaa levyn nopeinta antia. Tässä kappaleessa kulminoitunevat keulamies Mikael Åkerfeldtin heavymetal -vaikutteet. Viides kappale, 'Nepenthe' rauhoittaa tunnelmaa. Tähän väliin täytyy mainita, että kaksi edellä mainittua kappaletta olivat aluksi eräänlaisia inhokkibiisejäni levyltä, mutta ovat sittemmin saaneet hyväksyntäni.
'Häxprocess', levyn kuudes kappale alkaa tunnelmallisesti, ja säilyttää otteensa loppuun saakka. 'Famine', albumin seitsemäs, ja samalla pisin kappale alkaa sekin tunnelmallisesti, jopa hieman mystisesti perkussioiden tahdittamana, jonka jälkeen haikeat piano- ja vokaaliosuudet astuvat esiin. Kappaleessa on parikin rankempaa, tosin ei Opethin mittapuulla kovinkaan brutaalia kohtaa, joissa kuullaan myös puhallinta taustalla tuomassa omaa väriänsä tähän maistuvaan länsinaapurimaiseen progesoppaan. 'The Lines In My Hand' on hieman reippaampi kappale, ei kuitenkaan mitään Slitherin tapaista heavy-/powermetallia, vaan lähinnä basson ja rumpujen tahdittaman, ja ajoittaisen akustisen kitaran melodian värittämää soitantaa. Kitarariffit saavat myös osansa kappaleessa, kuin myös Martin Axenrotin taidokas, ja progressiivinen rumpalointi. Maistuva ja ytimekäs kappale kaikkineensa kyseessä.
'Folklore' on levyn yhdeksäs kappale. Nimensä mukaisesti kappale alkaa hienovaraisella kansanmusiikkivaikutteisella soitannalla. Folklore päättyy opethmaisella kaihoisella kitaramelodialla. Albumin viimeinen kappale, 'Marrow Of The Earth' on aloituskappaleen tavoin instrumentaali. Levy päättyy Opethille sopivaan tapaan kauniisti ja kaihoisasti. Vajaan tunnin mittainen levy on tullut päätökseensä.
Heritage on Opethilta askel suuntaan, mihin se ei ole vielä uransa aikan kulkenut, ainakaan näin radikaalisti. Alun kangertelun jälkeen levy alkoi avautua ja palkitsi kuuntelijansa. Uudenlainen soundi yhtyeen musiikissa jakaa varmasti mielipiteitä, mutta todellinen musiikki -intoilija ei voi olla pitämättä tästä levystä - ainoastaan kapeakatseisimmat fanit vieroksuvat Heritagea. Erinomaista musiikkia, enkä vielä edes tunne päässeeni täysin levyn pauloihin. Mahtavaa!
Tiistai 13.9.2011 1:38
"What does friend mean to you?
A word so wrongfully abused
Are you like me, confused
All included but you
Alone"
Tiistai 13.9.2011 2:24
Jonkin kaipuu. Olen ajatellut mielessäni jälleen eri vaihtoehtoja. Aion todellakin hakea sitä työpaikkaa, ja vielä aivan tosissani. Käyn vaikka lääkäriltä rauhoittavia, jos minut vaikka pyydettäisiin työhaastatteluun. Ainakin pystyisin esiintymään suhteellisen normaalisti enkä koko ajan sinkoilisi tuolilta pitkin seiniä. Toisaalta saattaisin antaa itsestäni melko laiskan vaikutelman, varsinkin kun ajatuksissani ennalta suunnittelemani hakemus on todella räväkkä. Noh, joka tapauksessa aion hakea sitä paikkaa.
Mikäli en saa työpaikkaa, joka on todennäköisin vaihtoehto, täytyy miettiä joitakin muita vaihtoehtoja. Kaikki on vain niin vittumaisen epävarmaa. Siinä tapauksessa etten saa hakemaani paikkaa, voisin harkita ulkomaille muuttoa vuodenvaihteessa. Olen ajatellut samaa aikaisemminkin, mutta nyt siihen olisi enemmän aihetta. Uusi hallitus aikoo jollakin tapaa rajoittaa ulkomaille tapahtuvaa rahapeliliikennettä, ja sehän olisi minulle aika merkittävä asia, koska toimeentulostani osa tulee juuri niistä hommista. Mitä vittua sitten kun en pääse töihin enkä voi harrastaa pokerinpeluuta tai urheiluvedonlyöntiä? Ei perkele, eihän mulla olisi sitten talveksi enää mitään hommaa. Olenkin tässä ajatellut kerätä tarpeeksi rahaa, että voisin tarpeen vaatiessa muuttaa esimerkiksi Maltalle.
Tällainen odottava ja epätietoinen tilanne on aivan helvetin stressaava. Kaikkein hienointa olisi kun saisin sen työpaikan eikä noita pelihommia rajoitettaisi millään tavalla. Olen vain huomannut ettei asiat mene aina niin kuin haluan! On se kyllä melekosta kusta ja paskaa.
"So Lord, I see you grinnin'
Must be grand always winning
How proud are you being able
To gather faith from fable
Can I be as my God am
Can you be as God am
Can I be as my God am
God of all my God am
God am
My God am
God am
God"
Tiistai 13.9.2011 3:44
Vois mennä nukkumaan sulosointujen saattelemana:
Torstai 15.9.2011 13:57
Mukavaa kun tuntuu, että kaikki vastustaa, ja koko ajan vituttaa
Torstai 15.9.2011 23:06
Ei ole enää edes netin kautta juuri mitään sosiaalista kanssakäymistä. Ehkä niillä on elämä, tai ehkä ne kaikki naamakirjailevat. Aika korkea kynnys tehdä sinne profiilia. Joutuisi selittämään kaikille tutuille, entisille luokkakavereille jne. missä olen, mitä teen, mitä olen tehnyt, seurustelenko ym. Täällähän minä olen, en tee oikeastaan mitään enkä ole tehnyt oikeastaan mitään. Niin, enkä seurustele, en ole seurustellut eikä ole mitään juttua kenenkään kanssa.
Perjantai 16.9.2011 21:01
Huhui, kerkesin kauppaan juuri sopivasti ennen yhdeksää. Tai siis ärrällä kävin, koska se on lähin myymälä mistä saa kaljaa. Tuli vain sellainen olo, että sama käydä olutta kun ei muutakaan jaksa hommailla. Tietyt asiat vastustavat vieläkin, ja on ollut välillä melko tuskastunut olo, kai. En tiedä, on ollut niin vittuuntunut, ahdistunut ja muutenkin paska olo, ettei oikein edes muista mikä tuskastuttaa/tuskastutti ja koska.
Oli vähän sellainen tarkoitus, että lähtisin piiiiitkästä aikaa iltakävelylle. Mukaan olisi voinut ottaa jotain kivaa, tunnelmallista musiikkia. Heritage olisi ollut varmasti oiva valinta. Kävelyreissun sijaan päätinkin hakea kaljaa. Siivoilin ja tiskasin itseni sellaiseen hikeen, ettei kävelylle lähteminen innostanut. Jospa sitä huomenna sitten...
Perjantai 16.9.2011 23:05
Halusin tuosta siivoamiseen ajautumisesta kertoa. En siivoa tarpeeksi usein. Tai siis siivoamiskertojen välillä on liian pitkä tauko. Tavallisesti ryhdyn toimeen, jos joku on tulossa kylään - eli harvoin. Siivoilen tosin kyllä muulloinkin, mutta tuollainen tapahtuma minut monesti ajaa siistimään paikkoja. Tänään aloin siivota, koska kone simahti. Jep jep, tietokone pimeni, ja silloinhan sitä kyllä alkaa heti selvittää mistä on kyse. Irrotin piuhat koneesta ja siirsin koneen paikaltaan. Siinä paljastui helvetinmoiset pölyt ympäri konetta vaikka vastahan minä olin paikat putsannut! No, ehkä edellisestä kerrasta on kuitenkin kulunut jo liian kauan. Avasin koneen ja ilmeisesti näyttis oli pikkaisen irronnut. Laitoin asian kuntoon, samalla putsasin koneen, ja aloin muutenkin imuroida.
Aloin kirjoittaa yksinäisyydestä, mutta pyyhin kirjoittamani. Taidan jatkaa oluen litkimistä, jospa tulisi vaikka hilpeä mieli. Epäilen.
Olen koneella, katselen satunnaisia videopätkiä netistä ja siemailen olutta. Tänään on perjantai - päivä, joka joskus herätti odotuksia, ja positiivisessa mielessä jännittäviä tuntemuksia. Tänään se on vain kuin mikä tahansa muu päivä - on ollut sitä jo kauan. Harvoin erotan päiviä toisistaan; eilen taisin olla lauantaissa.
Olen yksin, kuten tavallisesti. En tunne oloani yksinäiseksi, en juuri tällä hetkellä. Tämä on minulle tavanomaista arkea. Seuralaisenani on musiikki, joka sopii omaan mielentilaani. En edes halua yrittää nostaa omaa tunne- tai mielentilaani iloisemmaksi, musiikin tai minkään muun avulla, koska se vain masentaisi minua enemmän.
Olen ajatellut addiktioita ja kuolemaa. Näen hämmentäviä unia.
"I excuse myself
I'm used to my little cell
I amuse myself
In my very own private hell"
"We've been ripped out from the womb
Through blood and pain into this life, and we cry
Ripped out, given, but made to be taken away"
Tiistai 6.9.2011 12:20
Tänään voisi siivoilla kämppää ja muutenkin ahkeroida hommat kuntoon. Asunto pääsee nopeasti masentavan likaiseen kuntoon, jos ei viitsi tarpeeksi ylläpitää siisteyttä. Tiskiä on melko paljon, imuroidakin pitäisi, ja turhia papereita ja pahvilaatikoita on aivan liikaa. Ei niitä kaikkia kyllä tänään viitsi käydä läpi, mutta pitää ainakin aloittaa.
Pyykkiä on pesty kolme koneellista. Taloyhtiön kuivausrumpu oli tietenkin taas rikki, joten pyykit piti viedä kuivaushuoneeseen. Yleensä siellä ei ole ollenkaan vaatteita, mutta tällä kertaa huone oli täynnä. Sinne on siis jätetty pyykit yöksi eikä olla aamulla haettu pois. Ärsyttää tuollaiset pässit, jotka eivät ajattele ollenkaan muita. Noh, eihän se tilanpuute mikään este tietenkään ollut vaan raivasin omille pyykeilleni tilaa. Muiden vaatteet runnoin läjään ja saattavat mennä melko ruttuiseksi, mutta siinähän oppivat, perkele.
Torstai 8.9.2011 9:22
Järkyttävän surullinen onnettomuus tuo eilinen lentoturma, jossa on kuollut 43 matkustajaa. Koneessa oli 45 matkustajaa, joista ilmeisesti yksi pelaaja ja yksi lentokoneen henkilöstöön kuulunut ovat elossa, mutta ovat kärsineet pahoista palovammoista. Joukkueen, ja koko liigan oli tarkoitus aloittaa runkosarja, mutta onnettomuuden takia aloitusta on siirretty. Lokomotiv ei tällä kaudella liigassa pelaa, koska heillä ei ole enää joukkuetta.
Lauantai 10.9.2011 13:07
Aaah... Vähäsen päätä jomottaa. Heräsin vasta ja taidan olla vieläkin kännissä. Eilen oli kaverin synttärit ja oltiin porukalla juhlimassa. Booli oli vahvaa enkä muista baarireissusta oikeastaan mitään. Loppuillasta aloin tulla hiljalleen tolkkuihini, ja muistan kuinka kävelen taas jossain oudossa paikassa yksin, yrittäen löytää jotakin tuttua, jonka avulla löytää oikeaan suuntaan. Pääsin vihdoin keskustaan, ja minut pysäytettiin, kai. Joku sälli lyöttäytyi seuraan ja meinas väkisin tunkea matkaan. Oi voi. Löysin taksikuitin lompakosta, maksu oli tapahtunut puoli seitsemältä. Ei voi taas kun ihmetellä mitä olen mahtanut touhuta yöllä.
Lauantai 10.9.2011 20:14
Joo-oh, nyt on saanut vähän syötyäkin jotain ruoantapaista kun hain pizzan. Ostin myös sipsiä ja valkosipulidippiä, joten kyllähän tässä krapulapäivän tarpeet on hankittu. Ostin myös röökiä ja kontillisen kaljaa, ihan varmuuden vuoksi. Tuskin hirveämmin innostun litkimään, kunhan vain tissuttelen.
Vähän ihmetyttää tuo eilinen sekoilu. Ei pitäis juoda niin paljon viinaa. En muista baarista yhtään mitään. En tiedä mitä olen oikein hommaillut kaiken sen ajan baarin jälkeen, mutta muistan tosiaan että jossakin vaiheessa tulin hieman tolkkuihini ja yritin päästä jonnekin. Löysin lopulta keskustaan, josta pääsisi taksilla kotiin. Ei ole ensimmäinen kerta kun olen niin kännissä, että hortoilen vain jossakin aivan itsekseni enkä ilmeisesti tiedä tarkalleen missä olen ja minne päin pitäisi kävellä. Helvetin typerää. Voisi sattua vaikka mitä.
Mulla oli kai niin sanotusti sutinaa jonkun miehen kanssa, haha. Tai siis istuskeltiin siinä keskustassa ja hän ehdotteli, että mentäis samaan osoitteeseen. Aika kauan se siinä tinkas, mutta lopulta onneksi auto kaartoi siihen viereen, ja kuski kysyi tarvitaanko taksia. Minä siinä sitte hyppäsin taksin kyytiin ja lähdin kämpille. En todellakaan tiedä miten se homma ylipäätänsä eteni siihen tilanteeseen, olen nimittäin käsittääkseni ihan heteromies. Ehkäpä oma itseilmaisu ei ole sellaisessa humalatilassa tarpeeksi selkeää. Tai sitten vain salaisesti himoitsenkin kikkeliä.
Tuli taas otettua aivan liikaa vaikka aiempien kokemuksien jälkeen olisi jo pitänyt oppia jotain. Tällä hetkellä on aika hassu olo. Tavallaan olen melko pettynyt itseeni ja hävettää ihan liikaa ja haluaisin vain linnoittautua kämpille. Toisaalta olen melko huvittunut enkä tiedä jaksanko välittää. Tästä täytyy ottaa vihdoinkin opiksi, ettei enää ryyppäisi itseään noin tolkuttomaan kuosiin. Taidanpa jatkaa hieman tissuttelua, avata sipsipussin ja katsoa telkkaria tai jotain koneelta. Sons Of Anarchyn uusi kausi on alkanut ja ekaan jaksoon oli jo subitkin tullut, joten voisi vaikka sen katsoa.
Ai niin, mulla oli muutes melkein kaikki tavaratkin tallella. Eli takki oli mukana, ja olin jopa laittanut sen naulakkoon. Myös kännykkä ja lompakko oli tallella, ja lompsassa oli jopa rahaa! Melko uskomatonta. Sytkäri tosin oli jonnekin kadonnut eikä röökiäkään ollut. Ehkä olin kännissä päättänyt lopettaa ja nakannut molemmat menemään =D
Viime aikoina on ollut kestovitutus päällä. Vituttaa vain koko ajan niin paljon ettei ajatus kulje. Kävin hakemassa kaupasta röökiä ja kaljaa, ja aion juoda tänään pään mutkalle.
Mulla on tavallisesti lepakkorytmi, esimerkiksi eilen taisin nousta joskus kahden aikaan päivällä ylös. Nukkumaan menen tavallisesti neljän ja kuuden välillä aamuyöstä. Viime yönä menin kuitenkin jo kahden jälkeen, ja nukahdinkin melko nopeasti. Otin väsyttävän iltalääkkeen aikaisemmin kuin yleensä, koska halusin nukkumaan. En halunnut olla hereillä. Oli surkeampi olo kuin pitkään aikaan. Aamulla pomppasin jo kahdeksalta ylös, ja olo tuntui melko virkeältä. Soitin ja kyselin siitä huomisesta ajasta, ja asiassa tehtiin sellainen ratkaisu, että se aika on tosiaan huomenna, mutta mielenterveystoimistossa. Paikalle tulee entisestä asiointipaikasta henkilö sekä mtt:sta uusi tuttavuus. Hmm, osaankohan suunnistaa oikeaan paikkaan. Eiköhän se löydy.
Aika hassua kuinka erilainen mieliala tällä hetkellä on kun vertaa eiliseen. Olin niin epätoivon syövereissä, etten enää osaa edes ajatella sitä. Tuntuu jotenkin niin kaukaiselta, kuin eilisilta ja -yö olisi sumun peitossa. Ehkä normaali vuorokausirytmi on avain onneen? =D On vain niin tylsää, en millään keksi tekemistä. Juon vain kahvia, kuuntelen musiikkia ja tupakoin. Pitäisi yrittää oikeasti lopettaa polttaminen. Jospa huomenna koettaisi.
Huomenna pitää nousta suunnilleen samoihin aikoihin kuin tänään, koska aika mt-toimistoon on kymmeneksi. Täytyy yrittää pysytellä hereillä, että voi laittaa aikaisin nukkumaan niin jaksaa aamulla nousta ylös. Huomenna voisin käydä samalla myös kaupungilla kun en ole vieläkään saanut aikaiseksi. Joku hampurilaisateria voisi olla aika makoisa kun en ole pitkään aikaan sellaista vääntänyt. Kävisi jossain hampurilaisbaarissa/-ravintolassa eikä missään pikaruokapaikassa. Kirjastosta pitäisi hakea muutama kirja.
Ai niin, yks juttu... Eilen sain joukkotekstiviestin vanhalta kaverilta. Asuttiin vierekkäisissä taloissa, vartuttiin yhdessä ja voi kai sanoa, että oltiin joskus myös parhaita kavereita. Hiljalleen yhteydenpito väheni eikä olla nähty enää pitkään aikaan. Hänellä ois ens viikolla valmistujaiset kotipaikkakunnalla, ihan siinä naapurissa. En ole menossa. En jaksa kaikkia niitä kysymyksiä, joita minulle varmasti esitettäisiin. Mitä olet tehnyt kaikki nämä vuodet? Miksi et käynyt armeijaa? Mikset opiskele tai tee töitä? Mitä ylipäänsä teet päivisin? Miten tulet toimeen? Tuon tyyliset tapahtumat ovat mulle yhtä helvettiä.
Ahdistusta aiheutti eräs toinenkin asia. Jotenkin päädyin lukemaan naamakirjassa jotain julkista sivua, jossa oli vanhoja tuttuja/puolituttuja ihmisiä ja heidän kommenttejaan. Se meininki on vaan jotenki niin masentavaa, etten tuon jälkeen ole todellakaan ihan heti sinne rekisteröitymässä. Harmi vain kun kaikki tuntuu siellä olevan eikä monikaan enää pidä muulla tavoin yhteyttä, meseäkään ei käytä enää juuri kukaan. Täytyy kai sitten olla vailla ihmiskontakteja. Onneksi se yks sälli ei ole soitellu. Siis se joka oli muuttanu samaan kaupunkiin ja halus nähdä. En vain halua nähdä ketään. En jaksa olla ihmisten kanssa. Ehkä laitan puhelimen kiinni enkä avaa sitä ku kerran viikossa. Virtuaalisesti voisin kyllä ihmisten kanssa jutella ja läheisimpien kavereiden kanssa jopa livenä hengata, mutta joitakin vanhoja tuttuja ei jaksais tavata. Ei tämä minun elämä ole oikein sellaista mistä viitsis puhua juhlapöydässä tai edes tuopin äärellä.
Oli aika hyvä fiilis ku aloin kirjoittaa, mutta nyt vituttaa =D No ei edes kauheasti vituta, mutta ehkä ihan vähän. Mitähän sitä keksisi syyksi jäädä pois niistä juhlista... Katsoin jo eilen jotakin äkkilähtöjä. Menisi vain rötväämään vaikka viikoksi jonnekin lämpimään. En tiiä, perkele.
Oli tullut aamulla puhelu ja sen jälkeen tekstari, jossa kysyttiin sopisiko mulle, että alkaisin käydä tuolla mielenterveystoimistolla. Olen siis asioinut toisessa paikassa, jonne ilmeisesti ohjataan akuutit tapaukset. Se taitaa olla jokin akuutti työryhmä nimeltään. Sinne olisi aika torstaiksi, mutta täytyy vielä huomenna soittaa ja kysyä perutaanko se tapaaminen nyt kun mielenterveystoimistoon oli varattu aika. Ymmärtääkseni oli alunperinkin tarkoitus siirtää käynnit tuonne mtt:n puolelle, mutta aika pitkään meni että niin tapahtui.
Syyskuussa täytyy kai lähteä käymään vanhempien luona. Siellä on ollut putkiremppaa ja on jouduttu hajottamaan seiniä ja ties mitä paskaa, joten täytyypi lähteä kaveriksi. Siskokin oli lupautunut tulemaan, joten koko perhe olisi koolla. Viime aikoina on mennyt asiat siihen suuntaan ettei olla samaan aikaan samassa paikassa muulloin kuin jouluna. En edes usko, että minua siellä kauheasti tarvitaan, ehkä vanhemmat vain haluavat vaihteeksi kaikki saman katon alle.
Viime viikolla valittelin, ettei telkkarista tule oikein mitään makoisaa ohjelmaa. Tuleehan sieltä sentään joskus. Unohdin mainita ainakin Terapiassa -nimisen sarjan (In Treatment), joka tulee arkisin ykköseltä iltamyöhään. Olen kauan meinannut lainata kirjastosta sarjan dvd -boxin, mutta ne on aina ollut jollakin lainassa. Play piste comista saisi melko hyvään hintaan ykköskauden, ja kakkoskausikin tulossa myyntiin. 28,99€ maksaisi ekan kauden yhdeksän levyn boxi, ja toimitus on ilmainen. Täytyy laittaa harkintaan. Niin ja tuleehan töllöstä muun muassa Dexter ja Sons Of Anarchy, mutta niistä olen katsonut jo kaikki jaksot mitkä vain on tullut jenkeissä ulos. Perhana, melkein unohdin että Breaking Badista jäi eilen jakso katsomatta. Siinäkin on aivan hemmetin kova sarja, tosin tämä uusin kausi on vielä ollut hieman vaisumpi, ainakin tähän saakka.
Täytyy tästä kohta laittaa tuo jakso pyörimään. Pakko laittaa Alice In Chainsilta taas yks biisi tänne. On tämä Jar Of Flies -EP vaan niin loistava.
Ei minulla varsinaisesti ole aihetta päivittää blogia, mutta tuskin siitä haittaakaan on.
Olotila on pysähtynyt. Odotan iltaa ja yötä, jolloin tunnen oloni kotoisaksi, hiljaisuus ja pimeys rauhoittavat. Olen piilossa maailmalta, täysin yksin.
Yö ja pimeys ovat sielunruokaa, yksinäisyys on kumppanini. Välillä siihen kyllästyy, vihastuu, ja tulee hetkiä jolloin kaipaisi jotain muuta. Silti se on osa minua enkä koskaan halua siitä eroon.
Ulkona alkaa olla viileämpää, sateisempaa ja pimeämpää. Ihmiset palaavat töihin ja kouluihin. Telkkarissakin mainostetaan tuttuja sarjoja, jotka pyörivät sitten ensi kevääseen tai alkukesään saakka, poikkeuksena tietysti Big Brother. Syksy on tulossa.
Mulla oli telkkari pimeänä parin-kolmen kuukauden ajan joskus puolitoista vuotta sitten enkä juurikaan sitä kaivannut. Onneksi alkoi kuitenkin taas näkyä ennen jäkiksen MM-kisoja. Ei tuolta oikein tulekaan mitään muuta mielenkiintoista kuin urheilua. Frendit ja Frasieritkin pyörineet jo niin moneen kertaan, ettei niitä välttämättä enää viitsi seurata. Urheiluakin tulee melko rajoitetusti kun ei ole mitään erikoiskanavia. Täytynee hankkia ennen NHL -kauden avausta Center Ice, jolla pystyy katsomaan matseja koneelta, ilmeisesti jopa ihan hyvällä kuvanlaadulla. Ehkä tuon töllön voisi myydä kokonaan pois. On se toisaalta silloin tällöin ihan mukava seuralainen. Laitan joskus telkkarin päälle ihan vain hälyä aiheuttamaan, ettei tuntuisi niin hiljaiselta ja yksinäiseltä.
Kohta on taas viikonloppu. Vanha kaveri, josta aiemmin puhuin, ei ole vielä soitellut. Lupauduin tällä viikolla oluelle, ja olenkin ollut periaatteessa valmis lähtemään, mutta tänään laitoin puhelimen kiinni. Ei vain jaksa tänään. Ei me tämän sällin kanssa olla koskaan mitään erityisen hyviä kavereita oltu, enemmänkin hänen pikkuveljensä kanssa, jonka kanssa oltiin koko ala-aste samalla luokalla. Niitä on yhteensä neljä veljestä, joista en ole nähnyt ketään pitkiin aikoihin. Ollaan siis näiden "keskimmäisten" veljesten kanssa oltu eniten tekemisissä, koska ovat enemmän saman ikäisiä, ja ollaan muutenkin pyöritty enemmän samoissa kuvioissa. En usko, että meillä on kovinkaan paljoa yhteistä puhuttavaa sen jälkeen kun ollaan kuulumiset vaihdettu.
Tällä viikolla on ollut tarkoituksena käydä kaupungilla. Ajattelin käydä syömässä, lainata kirjastosta muutaman kirjan luettavaksi, ja ostaa jotain herkkuja. Lähteminen on koko ajan siirtynyt päivällä eteenpäin. Nytkin pitäisi käydä hakemassa ruokaa tuosta lähikaupasta, mutta sitä ennen täytyisi jaksaa käydä suihkussa. Ehkä vain liotan itseni hajusteissa ja käyn suihkussa sitten kun jaksan. Olen sentään saanut aikaseksi imuroida ja tiskailla, mutta pöydillä ja tasoilla on aika paljon kaikenlaista pinttynyttä paskaa, joka pitäisi hangata pois. Lattiallakin on jotain vanhoja tahroja, mutta luutuaminen vaikuttaa liian suurelta urakalta tällä hetkellä. Yhtenä päivänä pimeni lamppu, ja sain jopa ostettua ja vaihdettua siihen kirkkaamman tilalle. Huone muuttui mahtavan valoisaksi, jee.
Ahdistaa tämä nykytilanne. Haluaisin jo jotain uutta, toisaalta taas en. Olin monta vuotta tyytyväinen omaan tilanteeseeni, tottunut ja turtunut kaikkeen enkä kaivannut muutosta. Enää en jaksaisi tätä samaa. Haluaisin pois tästä ahdistavasta asunnosta. Ehkä pitäisi vain muuttaa talveksi pois jonnekin köyhään maahan. Tai ainakin halvempaan, ja Suomea halvempiahan ovat melkein kaikki. Jonnekin auringonpaisteeseen, kauas vähäisistä, mutta ahdistavista velvoitteista. Laittaisin tavarat myyntiin, ostaisin pöytäkoneen tilalle läppärin, ottaisin pääsykoekirjat mukaan, ja vain lähtisin.
Vitut minä täältä kuitenkaan mihinkään muuta. Teen vain samaa mitä ennenkin, entistä ahdistuneempana, masentuneempana ja kyynisempänä.
Viikonloppu oli hivenen raskaanpuoleinen, mutta myös mukava. Juhlittiin kahtena päivänä, joista toinen eli lauantai, lähti melko verkkaisesti käyntiin väsymyksestä johtuen. Ei sitä enää jaksa niin kuin ennen. Kahtena peräkkäisenä päivänä juhliminen on tosin aina ollut melko hankalaa. Vaikka ei niinkään tuntisi pahaa oloa seuraavana päivänä niin tavallisesti väsyttää ihan helvetisti eikä jaksaisi nousta ylös eikä varsinkaan haluaisi alkaa juoda. Ehkäpä sitä kuitenkin ~kerran vuodessa siihenkin jollakin tavalla voi itsensä pakottaa.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, siinä pilkun jälkeen kun poistuin baarista pizzaa hakemaan, näin erään tutunnäköisen naikkosen yksin istuskelemassa pizzerian edessä. Oltiin tavattu ja esittäydytty iloisissa merkeissä joskus keväällä, ja muistin hänen nimensäkin. Sopivassa humalatilassa rohkenin jopa mennä juttusille. Harmikseni hän ei tietenkään muistanut minua, ja oli ilmeisen hölmistynyt koko tilanteesta. Ensitapaamisen jälkeen olen leikannut hiukset lyhyeksi ja kasvattanut sellaisen näppärän pikku parran, jotka lienevät osasyitä muistamattomuuteen. Tai ehkä en vain yksinkertaisesti ole jäänyt hänen mieleen. Itsevarmuuteni oli ilmeisesti nesteytyksestä johtuen kasvanut niin jättimäiseksi, että uskaltauduin ehdottamaan hänelle tapaamista seuraavalla viikolla. Hän vaikutti vieläkin melko yllättyneeltä eikä oikein ehtinyt vastatakaan mitään, kun hänen ystävättärensä kirmasi pizzeriasta lätty kainalossaan. Tytsy sanoi vain jotakin tyyliin "me mennään nyt", ja sittenhän ne menivätkin. Kävelin tien toiselle puolelle ja hyppäsin taksiin. Se oli ensimmäinen kerta kun pyysin ketään treffeille.
Olipa hyvä homma kun sai lisää tuota mirtazapinia. Muutaman viikon käyttämättömyyden jälkeen nukkuminen on helpottunut. Haittapuolena on tosin usein liiallinen väsymys aamuisin - tai minun nykyisellä rytmilläni - päivisin. Unirytmiä ei ole kuitenkaan tarpeen muuttaa, koska en näe siihen mitään järkevää syytä. Ensi viikolla joudun heräämään aikaisin, kun on se tapaaminen aamulla. Ehkä valvon koko yön ja menen sitten samoilla silmillä.
Tänään on ollut hämmentävä päivä yksinäiselle ja unohdetulle miehelle. Olen tässä taas muutaman viikon ajan ollut omissa oloissani, mutta tänään tuli monta yhteydenottoa kavereilta. Yksi houkutteli viikonlopun viettoon, toinen kyseli muuten vain kuulumisia ja tiedusteli olisiko minun kautta mahdollista saada sitä hassua tupakkia. Eihän mulla tuollaisia kontakteja enää juurikaan ole. Taitaa tulla kohta pari vuotta täyteen kun viimeksi nurmikkoa olen poltellut, juurikin tämän saman sällin kanssa, ja olihan siinä vielä kolmaskin mukana, joka sen tavaran hommasikin. Tai no tiedän kyllä yhden tyypin, jolta sitä saisi, mutta kun se numero hävisi puhelimen mukana tuossa talvella. Kolmannen sällin yhteydenotto olikin sitten melkoinen yllätys - ei olla nähty moneen vuoteen. Oli muuttanut samaan kaupunkiin ja halus nähdä. En ole naamakirjaan koskaan rekisteröitynyt, joten kontaktit ja sellaisten puolituttujen kanssa kommunikointi on vähentynyt aika rajusti viime vuosina. Kai sinne voisi joskus luoda tunnukset niin pääsisi ehkä uudelleenrakentamaan siltoja.
Eilen loppui venlafaxinit, mirtazapin on ollut loppu jo muutaman viikon. Aluksi luulin pärjääväni ilman tuota väsyttävää mirtazapinia, mutta viime aikoina on ollut samoja univaikeuksia kuin vuosi sitten. Sain vihdoinkin tänään aikaiseksi ottaa yhteyttä paikkaan, missä olen aikaisemmin asioinut. Sieltä vastasi tuttu ihminen ja hänkin tuntui muistavan minut. Kyseli paljonko mulla on lääkkeitä jäljellä, ja kun vastasin niin ihmetteli hieman miksi vasta nyt otan yhteyttä. Sellanen minä oon. Reseptini aikaisemmin kirjoittanut lääkäri oli lopettanut siellä, joten reseptit piti hoitaa muulla tavalla. Homma hoitui kuitenkin minun kannalta mahtavan kätevästi kun joku lääkäri oli soittanut apteekkin ja ilmoittanut reseptin sinne. Minun ei tarvinnut muuta kuin hakea ne napit tuosta lähiapteekista. Mulle varattiin myös aika tämän kuun loppuun, jolloin käsitellään mahdollisesti sitä terapia -asiaa.
Soittaminen ja puhelimella asiointi tuntui yllättävänkin luontevalta. Päätin jopa vastata puhelinmyyjän soittoon. En tosin ollut varma kuka sieltä soittaa, ajattelin jopa että saattaisi olla postista kun mulle oli paketti tulossa. Aku Ankkaa sieltä kaupattiin, en ostanut.
Viikonloppuna ajattelin lähteä juhlimaan kaverin ja tämän tyttöystävän kanssa. Sunnuntaina olen krapulassa, ja ens viikolla menen sen yhden sällin kanssa kaljalle. Uskomatonta sosialisointia. Saa nähdä kuinka psyyke kestää. Loppuun vois pistää kipaleen levyltä, joka vihdoinki tuli tänään postissa.
Eilen oli hassu päivä. Nukkumishommat meni päin helevettiä ja heräsin kai joskus neljältä päivällä. Päätä juili aika lailla, johtuikohan sitten siitä kun jätin edellispäivänä lääkkeet syömättä. Soitin tuossa joku päivä terveyskeskukseenkin, en muista tarkalleen mikä päivä se oli, ehkä keskiviikko. Yritin varata aikaa lääkärille, että saisin uuden reseptin, mutta kehoittivat olemaan mielenterveystoimistoon yhteydessä. No, mitenpä minä sinne soittelen kun herään silloin kun muilla loppuu työt. Taitaapi tiistaiksi saakka riittää lääkkeet.
Huomasin eilen, etten ole syönyt kunnon ruokaa noin kuukauteen. Aamupalaksi olen vetänyt kahvia ja röökiä, mistä kroppa alkoi eilen huomauttaa. Kun samaan aikaan päätäkin vei niin ajattelin, että ois ehkä pienen ryhdistäytymisen aika. Kävinkin sitten kaupasta kanaa, herkkusieniä, ananasta ja ruokakermaa, ja tein pitkästä aikaa ruokaa. Riisiäkin keitin. Perkele, ennen tein tavallisesti joka päivä jotakin sapuskaa, mutta pitkään aikaan en ole sitäkään vertaa jaksanut touhuta. Jospa sitä nyt koittaisi saada jotain tolkkua taas tähän touhuun.
Huomenna ajattelin käydä vähän ulkoilemassa ja urheilemassa. Yritän olla myös polttamatta. On vain niin helvetin paljon vaikeampaa olla polttamatta kun vain notkuu kämpillä eikä ole juurikaan tekemistä. Tulee tylsää, alkaa vituttaa ja hermostuttaa. Täytyy kai jotakin puuhaa yrittää keksiä. Nyt leffan pariin.
Oluttahan se on otettava. On ollut melko pitkästynyt olo pari päivää enkä keksinyt muutakaan tekemistä. Tai keksisihän sitä kyllä vaikka mitä, mutta ei mitään sellaista, jota jaksaisi tehdä juuri nyt. Suunnilleen joka toisena päivänä olen pirteä ja jaksan tehdä asioita, mutta joka toisena olenkin sitten tylsistynyt ja olo on vetämätön. Epätietoisuus ja odottaminen ahdistaa ja vituttaa.
Perkeleen nukkuminen on tuntunut taas hankalalta. Yritin viime yönä nukkua ensimmäisen kerran joskus kolmen aikaan yöllä, mutta eihän se uni tullut. Nousin joksikin aikaa ylös, kävin röökillä, ja yritin uudestaan. Jonkin aikaa pyöriskelin eikä uni tullut, ja huomasin että kohtahan on jo aamu. Päätin nousta ylös ja odotella kaupan aukenemista. Kävin ostoksilla, ja tarkoituksena oli kokeilla nukkumista sen jälkeen. Eihän siitä tullut vieläkään mitään. Lopulta sain unen joskus puoliltapäivin, ja herätys oli laitettu neljäksi, etten aivan iltaan saakka nukkuisi. Puhelin herätti neljältä, ja väsyneenä nousin ylös; keitin kahvit, kävin röökillä ja hain kaljaa.
Kohta alkaa elokuu, ja kaikki on epävarmaa. Terapia-asiat ovat täysin pysähdyksissä eikä jatkosta ole tietoa. Työkkäristä ollaan mahdollisesti yhteydessä jossakin vaiheessa, toivottavasti ei ihan heti. Haluaisin oikeastaan pudottaa molemmat riippakivet - sellaiseksi ne ovat muodostuneet - kelkasta, ja ottaa niin sanotusti tilanteen haltuun. Nythän olisi loistava aika siihen. Vaikka kummastakaan ei ole kuukausiin kuulunut mitään niin silti ne vaanivat, ja aiheuttavat epävarmuutta ja ahdistusta. Eräs asia myös on aiheuttanut päänvaivaa, nimittäin uuden hallituksen ehdottama nettipelaamisen rajoittaminen. Nettirahapelit ovat oman toimeentuloni kannalta tärkeitä, joten asia huolestuttaa. Vittu, markkinoiden sulkeminen on EU:n lakien vastaista toimintaa eikä tuon uudistuksen (vielä ei edes tarkalleen tiedetä, mitä se käytännössä tarkoittaisi) pitäisi mennä läpi, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Tämä asia luonnollisestikin aiheuttaa lisää epävarmuutta.
Ei kai tässä auta muu kuin odottaa ja katsoa mihin suuntaan asiat edistyvät. Olen ollut tällaisessa helvetin välivaiheessa jo monta vuotta enkä enää jaksaisi, siksi olisikin ehkä parasta ottaa asiat omaan kontrolliin. Olen ajatellut tiputtaa ainakin tuon työkkärin pois kuvioista, ehkä myös terapian. Vakituiset tulot laskevat, koska en enää saisi työttömyyskorvauksia, mutta uskon pärjääväni. Olen katsellut etukäteen asuntoja lähinnä Maltalta ja Espanjasta, jonkin verran myös Thaimaasta. Kaikkein helpointa olisi tietysti muuttaa EU -alueelle. Pitää kuitenkin odottaa vielä, että saa tuoreempaa tietoa tuosta uudesta lakisäädöksestä. Adresseista ei välttämättä ole pelastajaksi näissä tilanteissa, muttei niistä toisaalta haittaakaan ole - parhaassa tapauksessa herättävät yleistä mielenkiintoa asiaa kohtaan. Käykäähän lukaisemassa ja allekirjoittamassa, jos siltä tuntuu: http://www.adressit.com/adressipelimonopoliavastaan
Muutama vittumainen asia on siis nurkan takana odottamassa, mutta mullapa onkin nyt valmiiksi nyrkit pystyssä. Ehkä olen viimeinkin valmis ottamaan ohjakset käsiini.
Istun koneella ja hikoilen. Asunto lämpenee kesäisin aivan helvetin kuumaksi, varsinkin kun on kone ja muut laitteet päällä. Nukuin melkein koko viime kesän lattialla, koska eihän tuossa sängyllä pystynyt. Mukavaa kun lakanat tarttuu ihoon kiinni ja kun herää, saattaa ensiksi luulla että on kussut sänkyyn, kunnes tajuaa että hikeähän se on. Hikoilen muutenkin aivan helvetisti. Ei viitsi edes lähteä minnekään, kun tulee niin helposti kuuma. On melkoinen kynnys lähteä kauppaankin kun siinä kassalla viimeistään alkaa ilmestyä hikikarpaloita. Siitä sitten hirveällä kiireellä ostokset kassiin ja takaisin kämpille piiloon muilta ihmisiltä.
En ole tehnyt tänä kesänä oikeastaan mitään. On vähän syyllinen olo kun olen vain hengaillut kämpillä vaikka olisi ollut makeita ilmoja. Tulihan sitä sentään käytyä alkukesästä siellä kaverin luona kun oli pääsykokeet. Oli oikein kiva hengata vaikka silloinkin oli kolmisenkymmentä astetta, ja hikoilu aivan helvetillistä. Pakko yrittää alkaa jotenkin nauttia näistä kesäsäistä. Kohtahan se on taas syksy ja talvi, ja kaikkia vituttaa. Ihan kivoja vuodenaikojahan nekin on, mutta talvi tuntuu vuosi vuodelta pidemmältä. Jospa sitä huomenna saisi aikaiseksi vaikka käydä kävelemässä pihalla. Hmm, on mulla kai ranteissa jotain rusketustakin kun olen käynyt tuossa parvekkeella röökillä.
En ole koskaan ollut pitkäaikaisessa, vakavassa parisuhteessa. Edellinen viritelmä kesti muistaakseni joitakin viikkoja, mutta sekin oli lähinnä fyysinen suhde. Meillä oli ollut samaisen naikkosen kanssa aikaisemmin hieman vakavampi yritys, joka kuitenkin kariutui tämän petollisuuteen. Noin vuotta myöhemmin välit siis lämpenivät, mutta tarvitsin aikaa miettiä haluanko alkaa mihinkään vakavampaan. Hän ei halunnut odottaa, joten sekin suhde kuivui. Niin oli varmasti parasta. Tästä on kulunut noin seitsemän vuotta.
En ihastu kovin helposti - itse asiassa en ihastu melkein koskaan. Tämä voi tietenkin johtua siitä, etten ole töissä tai opiskele enkä juurikaan tapaa uusia ihmisiä. En toisaalta ihastunut kovin usein silloinkaan kun olin enemmän ihmisten kanssa tekemisissä. Noin puolitoista vuotta sitten, ensimmäisenä työpäivänäni, tapasin erään kivan tytön. Hän oli vain niin hemmetin suloinen, ja vaikutti niin mukavalta ja iloiselta ihmiseltä, että ihastuin häneen välittömästi. Siis minä, joka en ihastu koskaan. Yritin jopa hieman puhua hänelle - esitin kysymyksiä, joihin tiesin jo vastauksen. Pakko oli vain jotakin yrittää. Emme työskennelleet samassa paikassa, mutta tapasimme yhteisessä tilaisuudessa, joka tapahtui kerran viikossa, aina samana viikonpäivänä. Oletin näkeväni hänet jatkossakin, ja odotin innolla aina juuri tuota tiettyä päivää, jotta voisin yrittää tutustua häneen. Se ensimmäinen kerta jäi kuitenkin ainoaksi kerraksi kun pääsin juttelemaan hänelle. Olen ajatellut tätä tyttöä paljon viime aikoina, ja tunnen itseni sekä hölmöksi että surulliseksi.
Vuoden 2009 lopulla sossutäti kysyi minulta enkö ole masentunut, kun olen vain ollut kämpillä vuoden, tekemättä mitään. Minähän vastasin tietysti kielteisesti, mutta heti jälkeenpäin aloin ajatella tilannettani. En ollut saanut kesän jälkeen sitä vähääkään aikaiseksi, mitä normaalisti sain. Asunto ei ollut koskaan siisti, aina oli tiskiä, ja verhotkin olivat peittäneet ikkunat yhtäjaksoisesti jo muutaman kuukauden ajan. Kaitpa minä sitten olin tosiaan masentunut.
Vähän tuon jälkeen äitini ilmoitti, että sukulaiset ovat tulossa Helsingistä pohjoiseen viettämään joulua, ja me olimme menossa heidän luokseen heti joulupäivänä. Alkoi ahdistaa. En ollut nähnyt kyseisiä sukulaisia yli kymmeneen vuoteen, typerien ja turhien perintöriitojen takia. Olin niin sanotusti normaali, kun edellisen kerran olin heidät nähnyt. Kun pääsimme heidän vuokramökilleen, halattiin, käteltiin, ja minä ryntäsin helvetin nopeasti vessaan rauhoittumaan. Olin melkoisen paniikissa kauan aikaa, mutta lopulta pystyin rentoutumaan ja tutustumaan serkkutyttöihinkin uudestaan. Vietin muutaman päivän heidän kanssaan, ja meillä oli mukavaa. Kun he sitten lähtivät ajelemaan takaisin etelää kohti, minut valtasi hirveä ikävä, joka kesti pari viikkoa. Jouduin monena päivänä pidättelemään itkua, joinakin päivinä annoin itkun tulla. Olin ihmeissäni mistä tuo kaikki johtui. On sanomattakin selvää, että kun yksinäinen ihminen viettää intensiivisesti aikaa sellaisten kanssa, joiden seurassa viihtyy, kaipuu ja yksinäisyydentunne vain korostuvat ihmisten vihdoin erotessa.
Näin serkuissani paljon sellaista, jonka olin itse kadottanut. He tekivät kaikkea sellaista, mistä itsekin olin haaveillut. Tämän uudelleentapaamisen jälkeen tunsin itseni eläväisemmäksi, kuin olisin herännyt horroksesta. Tunsin jälleen sielunpalon, ja halusin nousta kuilusta, jonne olin vuosien aikana hiljalleen vajonnut. Aloin järjestää asioitani kuntoon; etsin töitä, otin yhteyttä mielenterveystoimistoon ja yritin olla kaikilla tavoin aktiivisempi. Alkuvuodesta sainkin työpaikan, ja pääsin terapia-arviointiin.
Ensimmäisenä työpäivänäni tapasin tytön, johon ihastuin. Tunteeni olivat heränneet eloon, halusin jälleen tuntea ja kokea. Ehkä ihastuminen olikin kaikesta tästä johtuvaa harhaa, uutuudenviehätystä. Ehkä olin henkisellä tasolla kuin teinipoika, joka ihastuu ensimmäiseen tyttöön, jonka tapaa. En silti ole osannut olla ajattelematta häntä.
Tätä tekstiä kirjoittaessani, sain tekstiviestin siskoltani. Hänen miesystävänsä oli kosinut, ja sisko oli vastannut myöntävästi. Arjen ironiaa. Olen aivan vilpittömästi onnellinen heidän puolestaan enkä tunne oloani kurjemmaksi muiden onnen takia. Käveleskelin asunnossani edestakaisin hymyillen. Rakastan siskoani. Hän on aina auttanut minua kaikessa, pyyteettömästi. Sisko on aivan ihana ihminen, joka ansaitsee kaikkea hyvää. Aivan mahtavaa, että on löytänyt noin hyvän miehen. Ovat kyllä aivan loistava pari.
Onpa ollut väsynyt olo tänään. Kaadoin hieman punkkua viinilasiin, laitoin musiikkia soimaan ja ajattelin kirjoittaa jotain. En vain tiedä mistä kirjoittaisi.
Noh, en päässyt opiskelemaan. Ei tullut yllätyksenä, sen verran laiskasti valmistauduin. Heinäkuukin alkaa lähestyä loppuaan, ja vaikka elokuussa voi olla vielä helteitä, niin syksyhän se sieltä väistämättä tulloo. Pimeitä, sateisia ja epätoivon kyllästämiä iltoja luvassa. Toisaalta syksy on ihan kivaa aikaa. En oikeasti tiedä vielä mitä helvettiä teen. En haluaisi lukkiutua taas talveksi kämpille, toisaalta en haluaisi töihinkään. Olen etsiskellyt asuntoa viime aikoina, mutta en tiedä onko siinäkään järkeä. Ensi vuonna pitää kuitenkin taas yrittää päästä opiskelemaan ja mikäli saankin opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta niin joutuisin taas muuttamaan. Nykyinen asunto on tavallaan melko ahdistava, mutta naapurit eivät ainakaan häiritse - enkä ilmeisesti minäkään heitä, ainakaan kovin paljoa, koska ei ole tullut valituksia. Tosin parvekkeella tupakointi saattaa naapureitani hieman närästää, varsinkin nyt kesällä kun on lämmintä, ja ikkunoita on pidettävä auki. Pitäis taas yrittää lopettaa.
Perkele kun alkaa uinumislääkkeet loppua. Minuun ei olla oltu yhteydessä sieltä missä reseptit on uusittu. Käytäntönä on nimenomaan ollut, että sieltä varataan minulle aika. Ei ole kuulunut mitään koko kesänä. Kai se täytyy sitten itse ottaa yhteyttä. Laiskottaa ja hieman vituttaa, joten en jaksa tämän enempää näppäillä. Voisi vaikka juoda viiniä ja viinaa tämän yön.
Olen vihdoinkin kotona, yksin ja rauhassa. Olen ollut asunnollani jo useamman päivän, mutta palautuminen vie aikansa - loma oli pitkä ja raskas.
Juhlin juhannusta yhden päivän, ja sekin alkoi osaltani poikkeuksellisen myöhään, sillä en aivan tarkkaan tiennyt mihin mennä sitä viettämään. Käväisin ensin eräällä mökillä missä olen useana kesänä ollut juhannuksena. Sieltä ajelin toiseen paikkaan, minne päätinkin jäädä - taisi olla ensimmäinen jussi siellä. Oleskeltiin tutussa kaveriporukassa, joista useimpia en ollut kuitenkaan nähnyt muutamaan vuoteen. Ilma oli melko kurja, ja olimmekin sisällä periaatteessa koko ajan, ulkona käytiin vain röökillä. Juotiin, vähän syötiinkin, puhuttiin mistä sattuu, ja aamuyöstä mentiin nukkumaan. Kuulemma jotkut oksentelivatkin; minähän en aivan sitä loppuiltaa niin tarkkaan muista, mutta saatoin käväistä itsekin ryynäämässä.
Reissun alussa oli mukavaa olla ihmisten seurassa, jutella ja ihan vain oleskella. Muutaman päivän jälkeen jatkuva kanssakäyminen ihmisten kanssa, ja oman yksityisyyden puute, alkavat uuvuttaa. Olen niin tuttunut olemaan yksin, etten enää osaa olla ihmisten seurassa - en ole osannut vuosiin. Kun vain saisi olla päivän tai pari yksin niin jaksaisi taas, mutta siihen ei ollut tällä kertaa mahdollisuutta. Isä ryyppäsi monta päivää, ja se on aivan helvetin rasittava kännissä. Kyllähän se siihen pystyy selvinpäinkin, mutta kännissä nuo kyvyt pääsevät kunnolla esille. Onneksi kuitenkin pysytteli enimmäkseen ulkona niin ei tarvinnut kovin pahasti hajota sen idioottimaisuuteen. Tuotakin hommaa on joutunut katsomaan ja kestämään pikkupojasta saakka. Osin siihen onkin jo tottunut, mutta kun asuu toisella paikkakunnalla niin meinaa melkein jo unohtaa, kuinka tyhmä ukko se välistä on. Toisaalta, nyt kun on tullut ikää jonkin verran, ja välimatkaa syntynyt, osaa ajatella tuotakin asiaa objektiivisemmin. Silloin sitä tajuaa, että sehän on ihan helvetin urpo jätkä, jopa mulkku. En tajua miten tuota voi tehdä lapsilleen ja vaimolleen. Kun olin nuorempi ja asuin vielä kotona niin se harrasti aika paljon henkistä väkivaltaa, joka kohdistui minuun.
En ole käynyt pitkään aikaan terapia-arvioinnissa vai mitä ikinä se onkaan. Tuntuu siltä kuin minut olisi unohdettu, ja että minua pidetään vähempiarvoisena tapauksena. Olen moniongelmainen, mutta en ole itsetuhoinen enkä ympäristölleni vaaraksi, joten minua ei tarvitse ottaa vakavasti. Minua rangaistaan siitä, että yritän pysyä järjissäni enkä ole epäonnistunut itsemurhayrityksissäni. Lääkkeetkin alkavat olla lopussa.
Tuntuu mukavalta olla omissa oloissa. Menen nukkumaan koska haluan, herään sitten kun herään, ja saan muutenkin tehdä mitä haluan - tosin eipä tule juurikaan mitään tehtyä. En tiedä kauanko tätä autuutta kestää, koska jossakin vaiheessa työkkärin tädit ottavat yhteyttä ja saattavat patistaa jonkinlaiseen työkokeiluun, josta ei makseta periaatteessa mitään. Olen ollut noin vuoden työttömänä, sitä ennen olin puolisen vuotta töissä, ja sitä ennen todella kauan tekemättä juuri mitään. Olen taas tottunut nykyiseen tilanteeseen enkä kaipaa töihin. En tosin kaivannut viime vuonnakaan, ja koko ajatus puistatti, mutta yllättävän äkkiä siihen tottui. Työkin oli melko itsenäistä näpräilyä, joten työssäkäynti tuntui välillä jopa erittäin mielekkäältä. Kun aloitin duunin noin puolitoista vuotta sitten, sain myös muita asioita hoidettua. Oli sellainen draivi päästä eteenpäin. Eivätpä ne asiat ole kuitenkaan todellisuudessa muuttuneet; olen ollut vuoden kämpillä, passivoitunut, eikä terapiaakaan ole aloitettu. Terapia voitaneen tosin aloittaa syksyllä, mutta tällä hetkellä asia polkee vielä paikallaan.
Ei minulla ole tämän hetken tilanteesta valittamista. Tähän on jo niin tottunut ja turtunut, että olo tuntuu vain kodikkaammalta. Täytän arkeni omilla pikku rutiineillani, ja yritän nauttia tästä tilanteesta niin kauan kuin mahdollista.
En millään meinannut saada unta viime yönä. Väsytti melko ankarasti, mutta uni ei vain tullut. Kun viimein nukahdin, heräsin jo parin tunnin päästä pistävään kusenhajuun. Kerran aikaisemmin tuo sama haju on ollut eteisessä, ja nyt siis makuuhuoneessa. Voisikohan olla mahdollista, että vaikka naapurin koira on kussut nurkkiin, ja haju on tunkeutunut minunkin asuntoon? Vai olikohan kyseessä vain aistiharha, ehkä unen aktivoimana? En tosin edes muista minkälaista unta näin. Itse en ainakaan ollut yöllä kussut alleni.
Lähden huomenna pohjoiseen. Vietän siis siellä jussin ja jään todennäköisesti vähän pidemmäksikin aikaa, kun ei ole täälläkään mitään sitoumuksia. Juhannukseksi ei ole mitään suunnitelmia, todennäköisesti olen vain kotosalla ja paistelen grillitassuja pannulla. Aika kurjia ilmojakin lupaillu.
Mukava päästä taas hetkeksi pois täältä, ja nähdä tuttuja ihmisiä. Pääsee myös rapsuttelemaan koiraa, joka siellä takapihalla joutuu yksin olemaan. Se on karhukoira, hemmetin vahva ja painava, joka aina kietoutuu ympärille eikä millään päästäis pois. Pääsee silittelemään kisuliiniakin, joka on jo 17-vuotias. Se tykkää olla saunassa missä sillä on oma, lämmin ja rauhallinen paikka. Aina kun menen kotiin niin se alkaa olla siellä minun vanhassa huoneessa kaverina. Kun äiti vaihtaa petivaatteet vaikkapa saapumistani edeltävänä päivänä niin kisuli kuulemma menee jo silloin huoneeseen nukkumaan ja odottelemaan =)
Tänään täytyy valmistautua lähtöön eli pakkailla ja siistiä asuntoa. Mulla on taas outo, sellainen pahaa enteilevä, olo. Ärsyttävää.
Tuntui häiriintyneeltä valvoa koko yö, selvinpäin. Enää en ole täysin selvä enkä aio valvoa koko yötä - onko minusta tulossa ihminen? Tai siis...
Alan hiljalleen ymmärtää, että edessäni on jälleen sama tilanne kuin ennenkin eli pitkät ja depressiontäyteiset syksy ja talvi. Molemmat vuodenajat ovat upeita, mutta kaikkeen turtuu. Talvi tuntuu vuosi vuodelta pidemmältä vaikka se todellisuudessa on vain lyhentynyt. Olen kotoisin pohjoisesta, missä talvi on arviolta nelisen kuukautta pidempi kuin eteläisessä Suomessa. Olen, olin tai luulin olevani, niin tottunut pitkään talveen, että kestäisin sen myös jatkossa. Elämä ei aina mene niin kuin on ajatellut. Talvi tuntuu varsinkin yksin melko helvetillisen pitkältä.
Olen kuitenkin aikonut lopettaa turhan uikuttamisen, koska omiin asioihin voi vaikuttaa. Niinhän se on. Se on aivan helvetin turha vikistä, että ei ole mitään tekemistä talveksi. Edellisenä talvena ja keväänä olisi ollut aikaa lukea vaikka kuinka paljon, mutta en saamattomuuttani niin tehnyt. Voisin kirota huonoja olosuhteita, vedota masennukseen tai ihan mihin tahansa muuhun seikkaan, mutta tosiasiassa se olen ainoastaan minä, joka voin vaikuttaa asioihini; kukaan ei lue puolestani eikä tee kokeita puolestani eivätkä naiset tule oveni taakse kosimaan minua. En halua olla heikko, haluan olla vahva.
Minulla on ensi talvesta jonkinlainen käsitys: olen ajatellut matkustella ja tehdä ylipäätään sellaisia asioita, joita oikeasti haluan tehdä. Tämähän on kuitenkin viimeinen mahdollisuus olla "vapaa" ennen opintoja, jotka alkavat tietysti ensi vuoden syksynä. Se on ainoa vaihtoehto. Hieman maanisen oloisen Charlie Sheenin sanoin, "defeat is not an option".
Asiasta toiseen ja kolmanteenkin; tänä vuonna on tullut, ja tullee kovia lättyjä. Huomenna pitäisi käväistä hakemassa neljä levyä postista, mukana on myös bändipaita. En olekaan ostanut bändipaitoja vuosiin. Olen tavallaan uudelleenherännyt musiikin, ja musiikkiin kohdistuvan kulutuksen, suhteen. Onhan siinä jotakin romanttista ostaa ihka aito levy, nähdä ja aivan konkreettisesti käsin kosketella kansitaidetta, lukea lyriikoita, ja ylipäätänsä omistaa oikea CD-levy. Toisaalta se on turhaa, jopa tuhlausta. Saman levyn voi ladata maksutta netistä, lyriikat voi lukea nettivuilta, ja kämpästä säästyy tilaa kun ei ole levyjä hyllyjä täyttämässä. Tasapainoilen näiden kahden maailmojen välillä, tunnen sympatiaa vanhempaa kohtaan, mutta toisaalta olen myös futurismiin kallellani.
Aion tehdä tänään niin kuin monesti aikaisemminkin eli juoda niin kauan kunnes viinakseni loppuvat. Tissuttelua aloitellessani ei ollut tarkoitus tehdä tällä tavalla, mutta äskettäin tajusin asiayhteydet, jotka ovat toistaneet itseään, ja niiden pohjalta on helpohko arvioida millä tavalla ilta jatkaa kulkuaan. Huomenna sitten täytyy olla ostamatta jääkaappeja ja kuivakaappeja täyteen alkoholijuomia, jotta jonkilainen roti säilyisi.
Päivityksen loppuun voisin laittaa erään Primordialin hienon kappaleen, joka on uusimmalta levyltä. Meinasin laittaa erään aivan toisenlaisen kappaleen eri bändiltä/artistilta, mutta säästettäköön se seuraavaan kertaan, jolloin on todennäköisesti harmonisempi olo, johon myös kappale sopisi paremmin.
Tuntuu yllättävän hassulta olla ylhäällä näin myöhään. Ajattelin pitää tällaista lepakkorytmiä yllä vielä pari päivää, jotta näkisi sen viimeisenkin matsin, jossa sitten änärimestaruus ratkeaa.
Ei ole mitään kerrottavaa muutoksista, joista edellisessä päivityksessä uhosin ylpeillä. Blogin ulkoasua sen sijaan ajattelin muuttaa, koska ei ollut oikein muutakaan tekemistä. Perhana kun en vain oikein osaa muokata blogia hienon näköiseksi.
Voisi yrittää nukkua taas tänä yönä omassa sängyssä. Olen nukkunut lattialla patjalla jo vaikka kuinka kauan; en edes muista mistä asti, mutta joskus talvella kai aloitin kun selkä meni sängyssä jumiin. Eipä mulla oikein ole tämän kummempaa asiaa, kunhan aikani kuluksi jotakin näppäilen, ja odotan että alkaisi väsyttää.
Yritin tuossa puolenyön aikaan nukkua, mutta en saanut unta. Ajattelin sitten nousta ylös, keittää kahvit ja odotella yön NHL-matsia. Peli alkaa kolmen maissa eli ihan kohta, ja mestaruus on katkolla. Tänä yönä tai ke-to välisenä yönä Stanley Cupin voittaja ratkeaa ja sitten täytyy odotella taas syksyyn saakka seuraavia pelejä. Olen katsonut melko vähän tämän kauden pelejä, koska mulla on ollu melko ihmismäinen unirytmi syksystä saakka. Edellisinä vuosina oon aina valvonu yöt, vahdannu kiekkoa ja mennyt aamuyöstä tai aamulla nukkumaan.
Huomiseksi pitänee laittaa herätys, etten ihan iltaan saakka nuku. Olisi taas kerran tarkoituksena aloittaa ahkerampi kuntoilu ja heittää tuo tupakointi helevettiin. Olen näistäkin jo monta kertaa maininnut enkä ole kumpaakaan saanut aikaiseksi. Ihan hävettää.
Seuraavalla kerralla päivittelen kuinka mahtavan ahkerasti olen kuntoillut, ja ollut polttamatta sekä syönyt monipuolisesti =) Suapi nähä.
Pääsykokeet ovat nyt takana ja reissusta on kotiuduttu. Ensimmäinen koe jäi tekemättä, koska en saanut pääsykoekirjaa eikä siinä oikein voi omasta päästäkään asioita keksiä. Kokeessa ei ollut monivalintatehtäviä eikä matemaattis-loogisia tehtäviä, joista olisi mahdollisesti voinut päätellä vastauksia, joten en sinne mennyt. Toinen koe meni melko huonosti enkä ole ainakaan sinne pääsemässä sisään. Kolmas meni jo siinä mielessä paremmin, että osasin asiat, mutta perkele kun aika loppui kesken. Käytin alussa vastausten suunnitteluun liikaa aikaa, ja se loppuikin sitten kesken. Tuossa on ollut melkoisen kovat alarajat viime vuosina, ja mahdollisuudet taisivat mennä jo niiden tekemättä jääneiden tehtävien takia.
Hiemanhan se vituttaa kun olisi osannut, ja sitä kautta voinut päästä ensi syksynä opiskelemaan, mutta ei ehtinyt tehdä kaikkia tehtäviä. Oma vikahan se tietysti on eikä siitä kokeen runsasta tehtävämäärää tai ajan niukkuutta voi syyttää. Olisi vain pitänyt vastata ripeämmin. Se hyvä puoli tässä on, että nyt ainakin tietää että on hyvät saumat päästä melko vaativankin seulan läpi. Yllättävän hyvin osasin viimeisessä kokeessa asiat vaikka lukeminen oli melko laiskaa, minkä on voinut aikaisemmista kirjoituksista helposti päätellä. Luin viimeisinä päivinä ennen kokeita melko ankarasti, mutta onhan se ihan helvetin typerää jättää viime tinkaan kun on puoli vuotta aikaa lukea. En todellakaan tee samaa virhettä ensi vuonna vaan aloitan lukemisen heti kun seuraavan kesän pääsykoekirjat ilmoitetaan, ja luen tasaisesti niin, että hallitsen asiat jo hyvissä ajoin keväällä. Olihan mulla jo tänä vuonna tiedossa millaisella lukusuunnitelmalla pääsisi sisälle - en vain noudattanut sitä, tyhmä kun olen.
Ei tässä kuitenkaan kannata vaipua masennukseen, koska ensi vuonna voi yrittäää uudestaan. Virheistä oppineena ja uskomattoman motivoituneena otan sen opiskelupaikan. Noiden kahden lisäksi aion hakea ainakin yhteen tai kahteen muuhunkin. Ne ovat toissijaisia pääsykokeisiin valmistautuessa, mutta kyllä niihinkin tulee silti lukea tarpeeksi, ja kirjat aion hommata hyvissä ajoin, ettei käy niin kuin tänä vuonna!
Sellaiset asiat ja ajatukset, jotka ovat tavallisille, tasapainoisille ihmisille merkityksettömiä tai jopa iloa tuottavia, saattavat aiheuttaa minulle järjetöntä ahdistusta. Yritän parhaani mukaan rationalisoida näitä asioita, ja saatankin tuntea hetkellisesti helpotusta, mutta se on vain ohimenevää - ahdistus palaa. Välillä tunnen itseni henkisesti vahvemmaksi, ja ihmettelen kuinka olen saattanut antaa ahdistukselle vallan. Vaikeina hetkinä mietin, miten voin koskaan toimia maailmassa, joka tulvii sellaisia ärsykkeitä, joihin mieleni ja kehoni reagoi järjenvastaisesti. Kaikki näyttää toivottomalta, oloni on neuvoton.
Viime päivät ovat olleet saman toistoa: en saa illalla unta, ja nukun seuraavana päivänä liian pitkään. Päivisin olen ehkä saanut sentään jotain pientä aikaiseksi, mutta iltaisin ei olekaan enää mitään tekemistä. Olen aina yksin, joka päivä, aamusta iltaan. Erityisesti iltaisin tunnen oloni yksinäiseksi. Olen vain juonut olutta ja odottanut, että alkaisi väsyttää ja pääsisi nukkumaan.
Olen kuluttanut aikaani pohdiskellen tulevaa kesää ja syksyä. Kaikki on vielä epävarmaa, tosin pari mahdollista skenaariota on tiedossa. Mikäli saan opiskelupaikan, on edessä jännittävä, ja samalla pelottava elämänmuutos: uusi kaupunki; uusi arki; sama yksinäisyys ja muut ongelmat, mutta uusi mahdollisuus. Ottaisin tuon muutoksen ja mahdollisuuden epäröimättä vastaan, ja olisin aidosti iloinen. Terapiakin todennäköisesti alkaisi ja saisin näin tärkeää tukea opiskeluun ja elämään - passivoitumisen mahdollisuus pienenisi huomattavasti.
Toinen, ja samalla todennäköisempi vaihtoehto on se, että en saa opiskelupaikkaa. Voisin vihdoinkin tehdä jotain uutta ja rohkeaa, jotain sellaista mistä olen haaveillut, mutta en ole aikaisemmin uskaltanut toteuttaa. Tällä hetkellä raha-asiat näyttävät melko valoisalta eikä se todennäköisesti olisi este esimerkiksi matkustamiselle. Varoja on sähköisessä muodossa tuolla bittimaailmassa, ja ne voi siirtää milloin vain omalle pankkitilille. Joutuisin melko varmasti lähtemään reissuun yksin. Melko hullu ajatus, mutta toisaalta myös aika hieno. Siinähän saattaisi jopa päästä ainakin hetkeksi joistakin peloista eroon, kun joutuisi pärjäämään yksin maailmalla.
Saan viimeiset tulokset pääsykokeista viimeistään joskus heinäkuun puolivälissä, joten silloin tiedän enemmän.
Kävin lauantaina hieman juhlimassa, ja unirytmi meni hetkellisesti sekaisin. Tuli ihan "vanhat ajat" mieleen kun päivä lähti vasta illalla kunnolla käyntiin. Tänään heräsin onneksi jo kymmenen aikoihin, jee.
Siskon miesystävä oli käymässä kaupungissa ja mentiin hänen ja kaverinsa kanssa baariin. Ihan hauskaa oli vaikka tulikin ehkä hiukkasen ulkopuolinen olo. Tämä toinen sälli oli melkoisen villi kaveri. Baarissa oli aivan hemmetin tukalaa ja meinasi tulla kuuma. Toivoin etten törmäisi pariin tyttöseen, jotka näyttävät olevan aina siellä. Molemmat taisivat olla baarissa tälläkin kertaa, tosin toista en nähnyt kunnolla. Toisen kanssa sitten lähdettiin samaan aikaan baarista pois. En ole koskaan hirveästi pitänyt tästä naikkosesta vaikka ollaan aina tultu ihan hyvin toimeen. Se on vaan niin luotaantyöntävän ylpeän oloinen ihminen. Melkoista paskaa selitti taas.
Olen vähän kipeä. Oli jo ennen viikonloppua sellainen olo kuin nyt yleensä on ennen kuin tulloo kipiäksi. Ei tämä nyt vielä ainakaan ole pahakaan flunssa, ääni vain hieman maassa, yskittää ja on pientä tukkoisuutta. Saattaa olla että tämä johtuu noista minun kengistä. Viime viikolla kastelin jalkani kun noilla resuilla kengillä kävelin märällä kelillä. Hyvät kengäthän nuo muuten ovat, mutta pohjista vuotavat. Pitäisi ostaa uudet.
Sitten päästäänkin raha-asioihin. Kelalta on viimeinkin tulossa taas rahaa asumistuen muodossa. Summa on noussut, koska en ole enää töissä, ja kaiken lisäksi rahaa on tulossa takautuvasti. Eipä tarvitse rahastakaan vähään aikaan stressata kun tuet rullaavat taas normaalisti.
Tänään pitäisi hieman siistiä asuntoa, käydä kaupassa ja lueskella. Kengät olis hyvä ostaa jo tällä viikolla, jotta sekin asia olisi kunnossa ennen kuin lähtee pääsykokeita suorittamaan. Niin ja hemmetti, hotellihuone pitäis myös varata ettei tarvi taivasalla nukkua. Onpahan ainakin jotain tekemistä täksi viikoksi.
...harmain pitkään aikaan. Ulkona sataa, ketään ei näy missään; on pysähtynyt tunnelma - silti aika juoksee koko ajan eteenpäin.
Nukkumisen kanssa on ollut taas vaihteeksi ongelmia. Heräsin eilen 5-6 aikaan aamulla, mutta illalla ei meinannut millään nukuttaa. Katsoin maikkarilla esitetyn futismatsin ja menin puolenyön jälkeen nukkumaan, ja laitoin herätyksen puoli seitsemäksi. Tarkoitus oli käydä lenkillä tai tehdä pieni treeni ennen kuin lähden lukemaan. Heräsin sitten yhdentoista maissa, ja on väsyttänyt aika rankasti koko päivän. Äsken saatoin nukahtaakin tuohon sängylle hetkeksi. En vissiin osannut laittaa herätystä tuohon uuteen puhelimeen kun se ei herättänyt aamulla. Tai sitten herätyskello ei ala soida, jos puhelimen sammuttaa yöksi. Pitänee testailla.
Pääsykirjasta ei ole vieläkään kuulunut mitään. En taida ehtiä lukea sitä ollenkaan ennen pääsykokeita. En todennäköisesti edes mene kokeisiin, jos en saa kirjaa täksi viikonlopuksi. Harmittava homma kun tuonne kouluun olisi ehkä ollut paremmat mahdollisuudet päästä kuin noihin ykköstavoitteisiini. Ei auta ku odotella ja toivoa että kirja tulisi noudettavaksi. Nyt vain lisää kahvia että pääsisi edes jotenkin hereille.
Eilen pääsi vihdoinkin juhlimaan lätkän MM-kultaa, tai ylipäätään Suomen jääkiekkomaajoukkueen suurta arvokisamestaruutta. Tuon 1995 jälkeen on aina finaaleihin päästessä ollut sellainen jännitys ja pelko häviämisestä. Tällä kertaa tappio ei tuntunut oikeastaan edes vaihtoehdolta. Oli kova luottamus Suomen joukkueeseen. Sitä krapulaa ei kuitenkaan pahemmin tänään ole ollut vaikka oltiin baarissakin ihan tappiin asti ja taisin kämpilläkin vetää vielä ainakin yhden bissen. Oli kyllä mahtava ilta. Kännykkäkin pysyi tallella.
Tänään on sellainen olo, että voisi vaikka jatkaa juhlimista. Ei taida nuo kaverit kuitenkaan enää olla lähdössä ja oishan se aika nihkeä yksin lähteä. Olishan tuolla kaupungilla tosin varmasti vielä tänäänkin juhlijoita, että kyllä sieltä mahdollisesti seuraa löytäis, mutta mukavampaahan se ois frendien kanssa lähteä. Sellainen pikkaisen haikea olotila, koska eilisen jälkeen on aika tympeää olla taas yksin. Pyysin kaveria tänne katsomaan noita kultajuhlia, mutta eipä ole sälli edes mitään vastannut. Tyttöystävä ois aika jees.
Varmasti parempi tänään hiimailla kotona, ettei ole sitten huomenna hirveää krapulaa. Pitää kuitenkin saada taas luettua, koska nuo pääsykokeet on jo aika hemmetin lähellä.
Toivottavasti maanantaina on krapula. Se tarkottaisi sitä, että Suomi on uusi jääkiekon maailmanmestari, ja kuudentoista vuoden odotus on ohi. On ollut hyvä fiilis tuosta joukkueesta kisojen alusta asti; porukka on täynnä asennejätkiä, ja se näkyi varsinkin välierissä Venäjää vastaan. Toivottavasti hoitavat homman kotiin.
Sain uuden puhelimenkin, ja olenkin sillä eilisen illan ja tämän päivän värkännyt. Kiva vehje on kyllä. Saapa tuon kautta jotain viihdykettä kun lähden pääsykokeisiin ja joudun hengailemaan hotellihuoneessa. Mulla on jo aika hemmetin lähellä nuo pääsykokeet ja tuntuu, että on vielä ihan hirveästi päntättävää. Yksi kirjakin pitäisi vielä saada, kunhan vain sen lainannut henkilö palauttaisi sen kirjastoon - eräpäivä on jo ollut. Sekin olisi sellaiset 350 sivua eikä lukemisaikaa ole paljoa yhtään. Olihan mulla tuo kirja jo aikaisemmin lainassa, mutta lainaa ei voinut uusia, koska siitä oli varauksia. En kyllä ala erikseen tuota enää ostamaan; näytti olevan aika hemmetin kallis.
Nyt aion jatkaa noiden viisujen katselua, ja ottaa hieman olutta. Huomenna on sitten iso päivä.
Vappu oli ja meni. Oltiin porukalla kaverin luona katsomassa Suomen peliä. Join neljä olutta ja lähdin aika pian matsin jälkeen kotiin. Ei huvittanut lähteä juhlimaan vaikka kaverit yrittivätkin vähän houkutella. Sisko oli menossa vanhempiemme luokse ja tuli sunnuntaina käymään ja oli yhden yön. Me asutaan eri paikkakunnilla eikä nähdä hirveän usein. Oli kiva kun käväisi.
Maanantaina hommasin bussikortin, koska tässä kuussa pitäisi tosiaankin usein poistua kämpiltä kirjastolle lueskelemaan. Tässä pikkuhiljaa olen saanut lukemisen taas käyntiin. Olisi sellaiset 3-4 viikkoa aikaa päntätä noin 850 sivua matskua päähän, saa nähdä miten asiat jäsentyvät. Perkele kun olisi pitänyt aloittaa kunnon lukeminen aikaisemmin. Noh, sain sentään vähän talvella luetuksi ja onhan tässä vielä jonkin verran aikaa. Vielä on mahikset.
Perhana, mulla katkes asumistuki ja työttömyysturva joksikin aikaa. Mullahan loppu vasta sairasloma (vaikea masennus) ja kävin uusimassa työnhaun, mutta jostain syystä sitä ei ollu kuitenkaan systeemeihin kirjattu. Sain jopa aikaiseksi soittaa Kelaan ja homma on nyt kunnossa. Asumistukikin on taas uudestaan vireillä ja jos hyvin käy, saattaa sieltä tulla jopa takautuvasti rahaa. Vitut, kuitenkin vain joudun ite maksamaan liikamaksuja taas. Ärsyttää nämä säädöt, mutta eipä voi mitään. Asumistuen lakkauttaminen menee kyllä omaan piikkiin, kun en tajunnut lähettää sitä vuositarkistushakemusta ajoissa.
Eipäs minulla kai mitään ihmeempää asiaa ole. Viikonloppu menee lukiessa ja lätkää seuratessa. Lenkilläkin voisi käydä.
Heips. Juon olutta, syön kuivaalihaa ja kuuntelen ensimmäistä kertaa uutta Primordialia. Lätkän MM-kisatkin alkoivat, joten mikäs tässä on notkuessa.
Huomenna on se varsinainen ryyppypäivä, mutta otin näköjään pienen varaslähdön. Enpä minä mitään hirmuisia kännejä tänään jaksa vetää, kunhan huvikseni tissuttelen. Tuskin huomennakaan hirveästi juon. Eipä sitä tosin ikinä tiedä kuinka innostuu kun rupeaa kaljottelemaan. Olen menossa huomenna kaverin luokse katsomaan Suomen ensimmäistä peliä, joka on siis Tanskaa vastaan, jolta tuli viimeksi turpaan. Jotkut kaverit ovat aikoneet aloittaa juopottelun huomenna jo hyvissä ajoin, mutta minua ei ainakaan aikaisemmin hirveästi vappuriennot kiinnostaneet. Mutta senpä näkee tosiaan sitten huomenna.
Olen nukkunut tällä viikolla tosi omituisesti. En vain jaksa nukkua kovin paljoa. Koko ajan on periaatteessa aikamoiset univelat, mutta iltaisin ei vain nukuta. Herään joskus aamuyöstä enkä nuku sen jälkeen ollenkaan. Puoliltapäivin rupeaa hieman väsyttämään, mutta sekin menee melko äkkiä ohi. Ehkä nukun sitten jonakin yönä 16h. Aion vielä tämän viikonlopun sluibailla, mutta ensi viikolla alkaa armoton lukeminen ja kuntoilu! Ihan tosi.
Mulla oli jossakin välissä aikomuksena kirjoittaa hyvinkin syvällinen, pohtiva ja paatoksellinen päivitys, mutta enpä olekaan jaksanut. Laitoin sunnuntaipäivää varten ostetun pakastepizzan uuniin, joten olen ehkä sittenkin hieman humalassa. Kännissä se on aina niin kiva syödä. Ehkä kirjoitan filosofisemman päivityksen myöhemmin. Pakko kuitenkin sanoa sen verran omista tuntemuksistani, että olen mielestäni kehittynyt tietyllä tavalla parempaan suuntaan viime aikoina. Osaan suhtautua menneisiin asioihin hieman keveämmin enkä ota kaikkia asioita liian vakavasti. Mulla on myös suunnitelmia tulevaisuutta varten. Olen vuosikaudet vain ajelehtinut ympäriinsä, vailla päämäärää. Olen tuntenut itseni todella irralliseksi. Tunnen toisaalta niin vieläkin, ainakin jollakin tasolla, mutta ainakin mulla on nyt jonkinlaisia tavoitteita. Ne eivät ehkä ole niitä, joita minuuden syvimmällä tasollani haluan tavoitella, mutta elämän realiteetit huomioonottaen, ne ovat tulleet ajankohtaisiksi. Ainakin ne mukailevat omaa luonnettani, enkä hakeudu sellaisten asioiden pariin, joissa en viihdy. Onhan sekin askel oikeaan suuntaan. Mennään sitten vaikka kiertoreittejä pitkin, kunhan perille päästään.
Mulla on tietyllä tavalla parempi olo, mutta ahdistus ei näytä hellittävän millään - ei siihen taida lääkkeet auttaakaan. Tietyt kaavat toistuvat, ja kun ajattelu- ja käyttäytymismallit ovat juurtuneet syvälle, niistä on helvetin vaikea päästä eroon. Tarvitsen sitä terapiaa. Tuosta edelliskappaleen "perillepääsystä" tulee negatiivisia mielleyhtymiä, ja ahdistun. Pelkään että pääsen joskus perille, elämäntehtäväni on täytetty ja kuolen. Pelkoni ovat irrationaalisia, mutta en uskalla olla uskomatta niihin.
Hmm hmm, jostakin syystä ajaudun usein kaljoitellessa kuuntelemaan Primordialia. Loistava yhtye, joka soittaa tunteikasta musiikkia, tavallisesti hieman paasaavalla sanomalla. Laulaja Alan "Nemtheanga" Averill on lukenut ja fiksu mies. Ymmärrän jos jotkut ajattelevat hänen olevan hieman ylimielinenkin, mutta se on ehkä hänen oman mielenlujuutensa aiheuttamaa harhaa. Luin jo kauan aikaa sitten Nemtheangan blogipäivityksiä, joissa hän kritisoi Irlannin katolista kirkkoa sekä valtion rappeutunutta taloustilannetta. Myöhemminhän valtio sitten ajatuikin talouskriisiin, ja katolisen kirkon pappien harrastama, vuosikymmeniä jatkunut lasten hyväksikäyttö, paljastui.
Perhana. Olen huomannut että humalassa ajatukseni kulkee jollakin tavalla selkeämmin, mutta toisaalta myös huonommin. Nytkin olisi todennäköisesti paljon asioita, joista olisin halunnut kirjoittaa, mutta en saa niitä välttämättä mieleeni. Toisaalta, selvinpäin en jaksa aina edes yrittää kirjoittaa vaikka olisi jotakin sanottavaa. Tämäkin kirjoitus oli hieman humalaisen sällin ajatuksenvirtaa. Ehkä olisi hyvä lopettaa tähän ja jatkaa kaljoittelua ainakin jonkin aikaa.
Kämpillä jälleen. Tulin samalla kyydillä millä meninkin, ja auto oli molemmilla kerroilla täynnä. Kivaahan se on kun pääsee henkilöauton kyydissä, joka tulee pihalta hakemaan, mutta on kuitenkin pikkaisen nihkeää istuskella usean tunnin ajan epämukavassa asennossa tilanpuutteen takia. Säästipähän kuitenkin kivasti rahaa kun ei tarvinnut käyttää julkisia.
Pääsykokeisiin on noin kuukausi aikaa. Aika uskomatonta kuinka vähän olen lukenut. Olisi ollut vaikka kuinka paljon aikaa, mutta kun ei vain saa aikaiseksi, perkele. Täytynee ottaa hurja loppukiri ja toivoa, että jäisi asioita mieleen. Kuntokuurikin pitäisi aloittaa. Kävin puntarilla ja hyi. Urheilin jonkin verran tuolla kotikonnuilla, mutta aina kun siellä käy niin joka paikassa keitetään sumpit ja työnnetään pullaa suuhun - ei pääse kevenemään. Lenkkarit muistin ottaa mukaan.
Näin tänä aamuna entistä työnjohtajaa. Aikaisemmin olen hieman vältellyt kulkemasta samoilla seuduilla, ettei tarvitsisi vääntää mitään kiusallista smalltalkia. Yllätyksekseni huomasin kuitenkin puhuvani ihan sujuvaa suomenkieltä. Heitin jopa vähän läppää. Sellaisia typeriä sutkautuksia.
Taisin nähdä eilen vaaliehdokkaani bussissa. Siis hänet, jota vahingossa äänestin. Jäätiin samalla pysäkillä pois eli ilmeisesti samoilla hoodeilla asutaan. Mikäli nyt sitten edes oli sama henkilö.
Lähden tänään vanhempieni luo ja tulen takaisin ensi viikolla. Kiva kun pääsee vähäksi aikaa jonnekin muualle täältä varsin ahdistavaksi käyneestä ympäristöstä. Takaisin lähtiessä pitää muistaa ottaa lenkkarit mukaan kun jätin ne vahingossa sinne viime syksynä. Haluttaakin jo alkaa taas käydä lenkillä ja päästä takaisin kondikseen.
Eipäs minulla tämän ihmeempiä. Vielä vähän tiskausta, suihku ja sitten matkaan.
On ollut tarkoitus kirjoitella, mutta en ole saanut aikaiseksi. Olen ollut taas reilut pari viikkoa yksin; kaupan kassatyöntekijän tervehtiminen on yhtä kuin sosiaalinen elämäni. Elän siis oman pääni sisällä eikä asioista kirjoittaminenkaan ole aina helpompaa kuin suullinen vuorovaikutus, vaikka toisin voisi ehkä luulla.
Tänään on vaalit. Mulla ei ole mitään suosikkipuoluetta tai -ehdokasta, jota tavallisesti kannatan, mutta päätin kuitenkin äänestää. Olin alunperin ajatellut, että ottaisin ehdokkaan SDP:n puolueesta, koska demarit vaikuttavat ihan järkevältä puolueelta, joka ajaa hyviä asioita. Luin ehdokkaiden vastauksia vaalikoneelta enkä ollut kovin tyytyväinen. Jotkut eivät perustelleet näkemyksiään mitenkään ja joidenkin vastaukset olivat ristiriitaisia ja epäselviä. Niinpä päätin alkaa etsiä sopivaa henkilöä jostain muualta. Meinasin jo luovuttaa ja olla äänestämättä, koska sopivaa kandidaattia ei meinannut löytyä. Lopulta kuitenkin päädyin lukemaan erään Vihreiden ehdokkaan kirjoituksia ja vakuutuin nopeasti - tässä on etsimäni henkilö, numero 100. Pääsin sittenkin äänestämään (kunpa olisinkin luovuttanut).
Niinpä lähdin asunnoltani, ja käytävällä näin kuinka musliminainen (vaatetuksen ja ihonvärin perusteella ilmeisesti musliminainen) meni asuntoon, jossa vielä jokin aika sitten asui joku toinen. Olin hieman hermostunut kun lähdin äänestyspaikalle, joka oli tuossa parin minuutin kävelymatkan päässä. Mainittakoon, että mulla on siis tällä hetkellä kaksi eri lääkitystä, toista otan iltaisin univaikeuksiin ja toista masennuslääkettä sitten aamulla. Mulla on kuitenkin paljon neuroottisempi olo ja enemmän pakkoajatuksia kuin pitkään aikaan. Ehkä jopa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Salissa oli ainakin neljä ihmistä istuskelemassa ja menin vasempaan reunaan ja ojensin ajokorttini. Hetken päästä virkailija sanoi, että minun täytyy mennä tuohon toiseen päähän. En huomannut, että äänestäjät jaettiin sukunimen mukaan. Niinpä menin hieman nolostuneena toiselle puolelle ja aloin hermoilla ja täristä jonkin verran. Sain äänestyslapun ja kävelin äänestyspaikalle. Puolittain avonaisessa kopissa oli pari lyijykynää ja kopin alatasoon kaiverrettu "101". Hieman huvittuneena mietiskelin itsekseni että siinä joku yrittää vaikuttaa vielä äänestäjiin. Kirjoitin ehdokkaani numeron lapulle, vein sen leimattavaksi ja sujautin paperin laatikkoon. Tyytyväisenä ja itsestäni ylpeänä kävelin ulko-ovelle.
Muutaman sekunnin päästä tulin ulos ja sitten se iski. Mietin että ei jumalauta... Mitä helvettiä tuolla salissa äsken tapahtui? Kirjoitin siihen lapulle ajatuksissani 101 enkä 100! Kävin tilannetta päässäni läpi ja vakuutuin koko ajan enemmän siitä, että kirjoitin väärän ehdokkaan numeron lapulle. Muistan kuinka tarkastelin numeroita, ja että siinä oli todellakin numerot 1,0 ja 1. Tein ykkösistä sellaisia viivoja ilman sitä pientä sakaraa, koska mulla on sellainen mielikuva etä sellaisia ykkösistä kuuluu tehdä äänestyksessä. Numerot 1,0 ja 1 peräkkäin kirjoitettuna näyttää hieman lol -lyhenteeltä. Ei helvetti. Äänestin väärää ehdokasta.
Kävelin kotiin epäuskoisen ja häpeällisen olon vallatessa mieleni. Oma alitajuntani teki tepposen. Tai ehkä se oli jonkin korkeamman johdatusta? Ei, en voi syyttää mokasta muita kuin itseäni. Mulla oli tarkoituksena käydä äänestyksen jälkeen hakemassa ärrältä jotain hyvää, mutta kävelinkin suoraan kotiin. Ei tehnyt mieli herkkuja, enkä tuntenut enää itseäni tai tekoani palkitsemisen arvoisena. Naapurin mukavan oloinen nuori jannu tuli vastaan äänestyspaikalle. Olikohan se eilen kun näin hänet viemässä ruoantähteitä biokeräykseen, ja nyt menemässä äänestämään. Sälli on siis todennäköisesti ympäristöstään tietoinen, fiksu ihminen.
Miten helvetissä voin tuollaisenkin asian tunaroida? Olen viimeiset kaksi viikkoa viettänyt käytännössä neljän seinän sisällä, ja kun kerrankin on jokin asia suoritettavana niin minä mokaan senkin. Olin aivan helvetin häpeissäni ja kun saavuin hissiin ja katsoin itseäni peilistä, olin aivan punainen. Osa oli ehkä valtavan häpeän aiheuttamaa, mutta kyllähän tuolla ulkona oli myös melkoinen tuuli. En tiedä, vittu.
Kun tulin kotiin, katsoin netistä kenelle olen ääneni antanut. Sen oli saanut joku Nato -myönteinen, ulkomaalaissyntyinen nainen. Facepalmailin kotona pitkään ja hartaasti. Olisin halunnut viinaa, mutta baarikaapin olen ryypännyt tyhjäksi aikoja sitten enkä ole ostanut tilalle uutta tavaraa. Tililläni oli alle 5 euroa rahaa, joten kaljoittelutkin jäivät haaveeksi. Tupakkaa sentään oli, ja johan sitä olikin pari viikkoa oltu polttamatta. Laitanpa tähän väliin pari ehdokkaani kommenttia. Ylen vaalikoneen toinen kohta: Suomessa on korruptiota, joka vaikuttaa poliittisiin päätöksiin. Ehdokkaani vastaus, "Jotkut lahjonta on raportoitu uutinen, mutta tämä ei vaikuta mitään päätöksiä." ja kohta 3: Kouluissa ja oppilaitoksissa on otettava käyttöön viikoittainen kasvisruokapäivä. Tähän ehdokas vastasi, "Kasvissyönti on terveellistä ja se suojelee myös eläinten tappaminen. Olen myös 99% kasvissyöjä." Fuck me to tears.
Olen varmaan ainoa koko vitun maassa, joka kämmäsi tuolla tavalla. Yritin olla kunnon kansalainen ja äänestää mielestäni hyvää ehdokasta. Käytin tuntikausia sopivan henkilön löytämiseen ja laitoin lappuun väärän ehdokkaan numeron, well done. Ehkä jossain joku dorka on kirjoittanut lappuun keppareilla TIMO SOINI, jättänyt lapun tyhjäksi tai jotain muuta turhaa, mutta noin huonosti tuskin kukaan muu on tunaroinut. Kirjoitan tästä jokseenkin anonyyminä enkä aio kertoa kämmäyksestä kenellekään. Onneksi on tämä blogi, johon saa vuodattaa ja raottaa omaa typeryyttään. Jotenkin menin siinä tilanteessa lukkoon, pää ei toiminut kun en huomannut virhettä. Ikään kuin ympäristö olisi sumun peitossa enkä näe todellisuutta normaalisti, tai en ainakaan pysty toimimaan normaalisti tietyissä tilanteissa.
Jahas, tätä kirjoittaessa vaalit ovat jo aika lailla ratkenneet eikä kumpikaan ehdokkaistani päässet eikä se oikea ehdokas olisi päässyt vaikka olisin onnistunut häntä äänestämään. Oi voi. Pizzakin paloi päivällä uuniin. Lopullisesti päivästä täydellisen teki se, kun hävisin puolessa tunnissa ~400 dollaria nettipokeriin. Tosin päivällä voitin reilut 300 dolsua, enkä siis jäänyt päivältä tappiolle kuin noin $70. Toivottavasti huomenna tulee viime viikon kotiutukset tilille niin saisi kaupasta ruokaa.
